|
Post by felissa on Dec 13, 2015 23:47:17 GMT 2
Jukolassa 13. joulukuuta 2015 ->
|
|
|
Post by felissa on Jan 6, 2016 3:33:35 GMT 2
5. tammikuuta 2016 Ensimmäiset pari viikkoa Jukolassa on mennyt lähinnä tallin tapoihin ja tiloihin tutustuessa. Kohta 3-vuotiaaksi kääntyvän Nillan kanssa olemme tehneet lähinnä maastakäsittelyjuttuja kentällä. Pakkasetkin ovat viime aikoina olleet niin kovia, että olemme tyytyneet lähinnä pitkiin harjailuhetkiin. Kyllä ratsutukselle on aikaa kelien parantuessakin! Maastoihin olen sentään päässyt tutustumaan, kun osallistuin jouluriehan maastoretkelle Nillan entisen tarhakaverin Inkan kanssa.
Tänään keli oli kuitenkin lauhempi kuin pitkiin aikoihin, pakkasta oli siis vain 18 astetta ja aurinkokin koitti hieman paistaa. Päätinkin jo aamulla herätessä, että tänään lähtisimme Nillan kanssa kävelylle maastoon. Etsin kotoani kaikki mahdolliset toppavarusteet ja näytinkin ihan eskimolta tallille lähtiessä, tai niin mieheni ainakin naureskeli. ”Muista se loimi!” hän myös huusi juuri kun olin juoksemassa ovesta ulos. Mikä siinä mahtaa olla, etteivät Nillan tavarat saisi olla kotona levällään? Varsinkin kun kyse on sentään puhtaasta loimesta, uudesta pinkistä loimesta, joka oli aivan pakko ostaa. ”Tulisit joskus tallille katsomaan, ei se niin kamala elukka ole mitä luulet!” sanoin miehelleni virnistäen ja lähdin autolle.
Jukolaan saapuessani vein uuden loimen yksityistallin varustehuoneeseen ja lähdin hakemaan Nillaa tarhasta. Molemmat tammat, Nilla ja Joiku, seisoivat portilla odotellen. Nilla hirnahti tervehdykseksi höpöttäessäni sille ja Joikukin vaikutti uteliaalta. Tarhan portin avattuani ja sisälle astuttuani Joiku kuitenkin väistyi nopeasti takavasemmalle ja sain Nillalle hyvin riimun päähän ja tamman ulos tarhasta. Nilla hirnui kaverinsa perään koko matkan talliin, mutta Joikua ei tuntunut kiinnostavan. ”Olisit joskus edes hiljaa” lässyttäen komensin tammaani.
Harjasin Nillan karsinassa niin pitkäveteisesti, että tammaa alkoi selvästi kyllästyttää. Se tutki taas kerran koko harjapakin sisällön läpi ja kaivoi taskuni todeten niiden olevat herkuista tyhjät. ”Mikä kamala kohtalo, ei ainuttakaan herkkua maailman hienoimmalle tammalle” Nilla tuntui sanovan murheellisella katseellaan. Loimitin tamman ja lisäsin itselleni yhden vaatekerroksen sekä paksummat hanskat ja lähdimme kävelylle tilan ympäri kiertävälle reitille. Pihattotarhan ohi kävellessämme Nillan piti hirnua entisen tallikaverinsa Inkan perään. ”Joo se on kiva tamma, mut anna olla” tiuskaisin Nillalle. ”Senkin seurankipeä höpsö” lisäsin kyllä pian taas tammalle lässyttäen. Muutama metsäpolku oli melko paksun lumikerroksen peitossa ja saimme rämpiä oikein kunnolla. Tai minä rämmin, Nillan nyt ei paljoa tarvinnut jalkojaan nostella, mutta ainakin tuli taluttajalle lämmin. Aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea ja taivas oli kauniin oranssi, nautin suunnattomasti niin kelistä, ulkoilusta kuin hevoseni seurastakin. Tallille päin tullessamme alkoi kuitenkin omia varpaitani paleltaa, mutta onneksi olimme melkein kotona. Tallin käytävällä kaivoin taskustani muutaman kuivan leipäpalan ja Nilla katsoi ihmetellen, mistä ne oikein tupsahtivat. Venyttelin vähän tammaa, otin siltä loimen pois ja päästin sen karsinaan. Kello olikin jo sen verran paljon, että muita hevosia alettaisiin pikkuhiljaa ottaa sisälle. Nilla sai päälleen kevyen talliloimen ja eteensä hieman heiniä, joiden avulla se jaksaisi odotella kavereitaan ja varsinaista iltaruokaa.
Ennen lähtöäni päivitin vielä Nillan karsinanovessa olevat loimitusohjeet. ”Sateella pinkki loimi ja pakkasella se toinen pinkki loimi, kovalla pakkasella se paksuin pinkki ” eivät kuulemma olleet kaikkein selvimmät ohjeet. Ehkä tamman loimet pitäisi vaan numerokoodata. Tai sitten antaa tallityöntekijöille vapaat kädet. Kyllä Jukolan porukkaan voi luottaa <3 // Osallistuimme muuten tammikuun lopulla Metsälammen hevosjoogatunnille. Saataisiinkohan joskus kotitallillekin joogaohjaaja? (;
|
|
|
Post by felissa on Mar 5, 2016 21:36:10 GMT 2
5. maaliskuuta 2016 Olen pidemmän aikaa hiljaa mielessäni miettinyt ja haaveillut Nillan astuttamisesta, onhan tamma jo kohta 5-vuotias ja se voisi ihan hyvin varsoa ensimmäisen varsansa, jotta myöhemmät varsomiset sujuisivat sitten vanhempana paremmin. Itse asiassa Nillan olemattomista varsoista on tullut jo kiinnostuneita kyselyitä kauan ennen tätä. Itselläni ei ole aikaa kahdelle potentiaaliselle kilparatsulle, joten oli selvää, että ainakin Nillan ensimmäisen varsa menisi myyntiin. Zonjiet Studin omistaja HM otti minuun yhteyttä ja hänellä oli jo tiedossa todella hieno ori, jota Nillalle voisi käyttää, nimittäin Hukkapurossa asustava Fractal’s Mickey. Aivan upea musta ja suurikokoinen kouluratsu, jota kutsutaan Lakuksi. Tulevasta varsasta luopuminen ottaa varmasti koville, mutta täytyy vain muistutella itselleni ettei ole aikaa, eikä rahaa, eikä varsinkaan aikaa.
Nyt kun Nilla on näyttänyt taas kiiman merkkejä, päätin lähteä kuskaamaan sen Hukkapuroon astutettavaksi. Hukkapuro ei onneksi sijaitse kovin kaukana Jukolasta, mutta koko päivän sain silti tuhlattua reissuun. Aamulla Jukolaan saavuttuani harjailin Nillan ihan rauhassa ja pakkasin mukaan loimia ja muuta mitä tamma voisi parin päivän reissulla tarvita. Kävin kentällä ratsastamassa kevyesti kaikki askellajit läpi, mutta tamman kenkkumaisuudesta johtuen en viitsinyt ratsastaa sen enempää. Kyllä kiima vaan näköjään sotkee näinkin tasaisen ja kiltin tamman pään. Hevosautoon tamma käveli onneksi yhtä helposti ja mukavasti kuin aina, joten matkamme sai alkaa.
Tamman jättäminen Hukkapuroon tuntui todella haikealta, en nimittäin ole ollut siitä erossa ostamisen jälkeen kertaakaan päivää kauempaa. Onneksi Otterleyn hellään huolenpitoon voi luottaa ja eikä tamma viivy reissussaakn kuitenkaan kovin kaua. Mikäli astutus sujuu toivotulla tavalla, odotetaan varsan syntyvän huhtikuun ensimmäisellä viikolla.
|
|
|
Post by felissa on Apr 25, 2016 22:09:27 GMT 2
25. huhtikuuta 2016 Kiirettä on pitänyt, mutta tässä kuvan muodossa kuulumisia! Kuvassa Nilla ulkoilemassa uskomattoman kauniin ja reippaan tammavarsansa kanssa, joka syntyi 5.4. ja sai nimekseen Vanilla Fairy Tales <3 Myöhemmin tulossa vähän pidempää kertomusta pikkutamman ensitunneista ja -päivistä.
|
|
|
Post by Hanne on Sept 3, 2016 11:24:44 GMT 2
3. syyskuuta 2016 Vedin hupparin vetoketjua ylemmäs ja nostin hupun pääni ylitse. Ulkona kävi melkoinen tuuli ja sää oli jo kaikkea muuta kuin kesäisen lämmin. Olisi pitänyt ottaa takki. Raahustin tallin ovelle ja komensin kannoillani seuranneen Miskan jäämään ulos. Tallissa oli valot päällä ja jostain kuului kottikärryjen kolinaa. "Huomenta! Ehdin jo jakaa heinät ja väkirehut", Meri huikkasi ilmestyessään nurkan takaa vihreitä kottikärryjä työntäen. "Huomenta vaan", sanoin väsyneenä. "Aletaanko pistää hevosia sitten pihalle? Mitenkäs yksityispuoli?" "Pistetään vaan, mä voin aloittaa vaikka yksäreistä, ne kun sai rehut ensimmäisenä. Mee sä ensitöikses nappaamaan kuppi kahvia tuolta toimistosta, näytät ihan haudasta nousseelta", Meri totesi virnuillen ja suuntasi kohti yksityissiipeä. "Jätä Nilla muuten sisään! Lupasin Felissalle juoksuttaa sen tänään!" huikkasin vielä tytön perään.
Kahvi tosiaan piristi ja saimme hevoset tarhattua ennätysajassa. Kun Unski ja Pommikin oli viety tarhoihin, lähti Meri tarkastamaan pihattohevosia. Itse suuntasin yksityissiipeen ja Nillan karsinalle. Tamma katseli minua kaltereiden takaa kummissaan, kun ei päässyt muiden mukana ulos. Karsinan oven avatessani se kuitenkin seisoi kiltisti, eikä tehnyt elettäkään ryysätä muiden perään. "Sinä oletkin oikea tallityöntekijän unelma", hymyilin tammalle ja rapsutin sitä kaulalta. Nappasin karsinan ulkopuolelle tuomastani harjapakista Nillan harjan ja sukaisin nopeasti yöllä kertyneet purut tamman karvalta. Puhdistin vielä kaviot ja nappasin sitten karsinan ovessa roikkuneen riimun ja liinan. Tarkistin, että Merin virittämä kapsoni oli paikoillaan ja napsautin liinan siihen kiinni. "Sitten mentiin", sanoin ja maiskautin puoliveritamman liikkeelle.
"Ja soooo...." Nilla hidasti kuuliaisesti ravista käyntiin ja vaihdoin suuntaa. Tamma kulki tänään liinassa oikein hyvin ja rauhallisena. Taisipa se jopa nauttia vaihtelusta, kun selässä ei ollutkaan satulaa niin kuin yleensä. Maiskautin tamman taas raville ja liikuin ympyrän keskellä seuraten sen liikkeitä. Felissa oli pyytänyt minua tarkkailemaan hieman Nilla vasenta takajalkaa, sillä se oli kuulemma onnahtanut pari kertaa maastossa. Nyt liikkeet olivat kuitenkin ihan puhtaat. Pyysin tammalta laukkaa, jonka se nosti parin kehotuksen jälkeen hienosti. Laukka oli hyvin pyörivää ja todella miellyttävää katsoa, kuten koko hevonenkin. Eskon oston jälkeen hannoverit jotenkin vaan veivät sydämeni. Sanotaan, että kaikki puoliveriset ovat loppujen lopuksi samaa massaa, mutta useamman tyyppisen peeveen omistaneena väittäisin kyllä vastaan. Ainakin hannovereissa rauhallisuus ja kuuliaisuus tulevat ihan eri tavalla esille, kuin vaikkapa suomalaisissa puoliverisissä.
Laukkuutin Nillaa vielä toiseen suuntaan, jonka jälkeen lopettelin juoksutuksen. Päätin vielä taluttaa sitä hieman tietä pitkin loppukäynneiksi, kunnes suuntasimme takaisin talliin. Pyyhin pienet hikiläntit sienellä ja heitin sitten ohuen pinkin sadeloimen tamman selkään. Iltapäiväksi kun oli luvattu sadetta ja tuulta. Nilla oli kiitollinen päästessään Joikun ja Loitsun luokse tarhaan. Kun haistelut oli hoidettu ryhtyi se nuuskimaan maasta eilisiä heinänkorsia. "Tosiaan päiväheinäthän pitää pian jakaa", mutisin ääneen ja lähdin takaisin tallille. Tallinomistajan työt eivät koskaan pääse loppumaan.
Tässä Jukolan synttärimaastosta ansaitsemasi palkintoteksti. :) Voit kopioida sen Nillan sivuille halutessasi päiväkirjamerkinnäksi.
|
|
|
Post by otterley on Mar 4, 2017 20:02:13 GMT 2
4. maaliskuuta 2017
Eräitä iltapäiväkahveja ryystäessämme felissa ehdotti, että kokeilisimme joskus vaihtaa ratsuja ihan vain huvin vuoksi ja urheilun kannalta. Tuumasta toimeen tarttuminen otti kuitenkin useamman kuukauden, mutta tänään vihdoin koitti se päivä, kun Tintin karsinan sijasta suuntasinkin kulkuni tallin toiseen päähän tervehtimään Nilla tammaa. Suurta jännitysnäytelmää ei tästä päivästä todennäköisesti tulisi, sillä sekä Nilla että Tintti olivat luonteeltaan varsin saman tyyppisiä, hieman vaativia, mutta pääasiassa kuitenkin järkeviä hevosia. Kun avasin Nillan karsinan oven harjakorin kanssa, tamma oli heti turpa pitkällä tutkimassa, kuka sen rauhaa häiritsi. Annoin tamman rauhassa käydä läpi harjakorin harjat samalla kun rapsuttelin sitä hajamielisesti otsasta. Kun Nilla oli saanut tarvittavat tutkimukset tehtyä, siirtyi se aivan ohimennen hamuilemaan taskujani. ”Sori kaveri, Tintti ehti jo tyhjentää ne”, naurahdin tammalle ja kehotin sitä väistämään niin, että pääsin aloittamaan harjaamisen. Olin tyhjentänyt kuivat leivänkannikat taskustani Tintin ruokakuppiin ja lahjonut sen käyttäytymään kunnolla felissan kanssa. Ei sillä että minulla varsinaisesti olisi ollut mitään syytä huoleen, sillä Tintti osasi olla varsin hurmaava aivan omasta takaa. Nillan harjailu sujui kaikessa rauhassa, jos ei antanut uteliaana hamuavana turvan häiritä liikaa. Harjaustuokion päätteeksi toppatakkini taskujen reunat ja hihansuuni olivat jostain syystä aivan kuolassa, mutta sentään Nilla kiilsi kauniin puhtaana. Miten sitä jaksoikin panostaa vieraiden hevosten kanssa niin paljon enemmän? Havahduin ajatuksistani siihen, kun felissa huhuili Tintin karsinasta, olimmeko jo valmiina. Niinpä sainkin hieman kiirehtiä Nillan varustamisessa, mutta pian jo talutin tammaa Tintin perässä kohti ulko-ovea. Hyvin alkanut yhteinen taipaleemme Nillan kanssa koki hienoisen kolauksen, kun kipusin tamman selkään. felissa oli etukäteen varoitellut, että Nillalla saattoi olla uudesta ratsastajasta jokunen vastalause sanottavana. Niinpä kun olin saanut takamukseni satulaan, lähti Nilla peruuttamaan takaisin kohti tallia. Suustani saatoi livetä pari valittua kirosanaa ennen kuin tamma suostui vaihtamaan suunnan haluamakseni felissan lähinnä hieman hölmistyneenä maastoilukaverinsa puuhia seuraavan Tintin selässä. ”Täähän alkoi aivan loistavasti”, tuhahdin, kun sain lopulta ratsastettua Nillan takaisin felissan ja Tintin luo ja pääsimme lähtemään kohti Järven ympäri kiertävää maastoreittiä. Aurinkoinen pakkassää hemmotteli meitä, kun etenimme kaikessa rauhassa pitkin lumista tietä rupatellen niitä näitä. Muutaman ylimääräisen mutkan ja kiemuran jälkeen Nilla oli antanut sen verran periksi, että käveli nyt säyseästi eteenpäin kuunnellen apujani. Sisäinen kouluratsastajani ei aivan malttanut ottaa rennosti ja niinpä aina sopivissa kohdissa testailin Nillan kanssa väistöjä ja taivutuksia. Vaikka etenimmekin rennosti, en voinut olla huomaamatta että allani todellakin oli tasokas kouluhevonen – olihan felissa ja Nilla kilpailleet aivan GP-tasolla ja sinnehän me myös Tintin kanssa tähtäsimme vielä joskus, vaikka Tintin sairasloma olikin tuonut vähän takapakkia. Olimme päässeet jo yli puoliväliin matkaa, kun tunsin Nillan yhtäkkiä jännittyvän. Tiukesin hieman otettani ohjista ja yritin vilkuilla ympärilleni, mitä Nilla oikein oli vaistonnut. Hetken felissan kanssa ihmeteltyämme huomasimme, kuinka muutama poro jolkotteli kauempana tien yli. Nilla puhisti ja pyöritteli silmiään, mutta suostui kuitenkin silti jatkamaan matkaan. Tintti vaikutti sen sijaan siltä, ettei sitä porot olisi voineet vähempää kiinnostaa, eikä kyllä Nillan draamailukaan. Kun porot olivat kadonneet näköpiiristä, malttoi onneksi Nillakin taas rentoutua. Jottei tämän päivän reissu kuitenkaan aivan sunnuntaikävelyksi olisi mennyt, päätimme ottaa pienen pätkän laukkaa, kun pääsimme sopivalle kohdalle. felissa ehti sanoa ”Ä nyy tee-”, kun Nilla jo ampaisi liikkeelle lumi pöllyten. Tamma laukkasi eteenpäin korvat hörössä ja kuulin vain tuulen suhisevan korvissani. Vasta kun aloin kevyesti jarruttamaan Nillan menoa, tajusin vilkaista taakseni ja huomasin, että felissa ja Tintti olivat jääneet kauas taakse. Mietin, että Tintti ei tällaisten laukkakilpailuiden päälle tainnut ymmärtää ihan niin paljon kuin Nilla, joka kuulemma aina nautti pitkistä laukkapätkistä täysin siemauksin. Piristävän laukkapätkän jälkeen jatkoimme matkaa rennosti ravissa, kunnes lopulta siirryimme taas kävelemään. Lopulta olimme kiertäneet koko järven ja palanneet takaisin Jukolan pihaan. Maastoreissu oli ollut todella mukava ja oli pakko myöntää, että vaikka oma hevonen olikin maailman ihanin, kyllä vaihtelu välillä virkisti!
|
|
|
Post by felissa on Mar 4, 2017 20:16:09 GMT 2
Talven extratehtäväTalvi saisi minun puolestani olla jo ohi ja extratehtävän palautusaikakin ehti mennä neljä päivää sitten, mutta pakko vielä näyttää teillekin tämä puhelinräpsäisy auringonlaskussa iltapäiväheiniään mutustelevasta Nillasta. Villaloimi ulkoloimen alla on vähimmäisvaatimus, ainakin tamman omasta mielestä ja tällä kertaa tamman päälle on sattunut jotain muutakin kuin pinkin sävyistä.
|
|
|
Post by felissa on Sept 15, 2017 15:29:19 GMT 2
15. syyskuuta 2017 Kesä on kulunut hyvin leppoisissa merkeissä lomaillen ja vaikka toukokuun kouluvalmennuksen jälkeen meidän piti ruveta pitkästä aikaa treenaamaan tosissaan, on rauhalliset maastokävelyt ja rapsuttelutuokiot menneet koulurääkin ohitse - oikeastaan pakon edessä. Hyvin sekavissa tunnelmissa mun on todettava, että Nilla on tiinenä. Ja ei, kenelläkään ei ole pienintäkään ajatusta siitä, miten niin on päässyt tapahtumaan. Jukolan omat orit on pysytelleet visusti omien aitaustensa sisäpuolella, ainakin Hannen sanojen mukaan, eikä me olla Nillan kanssa käyty juuri missään.. Tamman omituista käytöstä ja lihomista alettiin lopulta selvittää eläinlääkärin kanssa. Pahin pelkoni oli aineenvaihdunnan sairaudet, mutta diagnoosi tuntui kyllä niitäkin pahemmalta. Tulipa jopa hätäpäissäni suututettua eläinlääkäri kun en kerrassaan pystynyt uskomaan hänen sanojaan. Onneksi se sanaharkka saatiin sovittua niin on joku kenelle soittaa, jos jokin menee varsomisessa pieleen.. Tiineyden keskeytystä punnittiin myös, mutta siihen ei kuitenkaan lopulta päädytty. Onhan Nillalla aiempia varsoja, se on suoriutunut hyvin niin tiineysajasta kuin varsomisestakin, sekä ollut mitä mahtavin emä. Kyllä parikymppinen turbomamma-Nilli vielä yhden varsomisen hoitaa kunnialla ja ehkäpä varsan isäkin saadaan selville varsan synnyttyä. Huumoria ja positiivistä mieltä tilanne kyllä vaatii.. Odotettu varsomispäivä sijoittuu lokakuun puolelle, kovinkaan tarkkaan kun sitä ei tässä tapauksessa pystytty laskemaan. Palaan asiaan varsauutisten kanssa <3
|
|
|
Post by felissa on Jan 27, 2018 17:44:51 GMT 2
12. lokakuuta 2017 Nimipäiväänsä viettää Aarre, Aarto ja Valfrid. Syntymäpäiväänsä taas meidän pieni nimetön ruunikko orivarsa, jonka syntymä ei todellakaan ollut suunniteltu eikä isäoria ole tiedossa. Aina ei mene nallekarkit tasan, mutta onneksi varsominen sujui hyvin ja varsa vaikuttaa reippaalta. 17. lokakuuta 2017 Juuri varsomisen jälkeen päiväkirjaan kirjotellessani, en ikinä olisi uskonut miten äkkiä ja miten pahasti pieleen kaikki voikin vielä mennä. Jälkeisiä odotellessamme varsa nousi reippaana pystyyn, imi maitoa ja teki pikikakan. Vihdoin ulkona roikkuneet jälkeisetkin irtosivat ja huokaisimme helpotuksesta. Nilla piti varsastaan superhyvää huolta, mutta alkoi muutaman päivän kuluessa mennä todella huonovointiseksi. Tammalle nousi kuume, se oli apaattinen eikä ruokakaan enää maistunut. Eläinlääkäri saatiin paikalle nopeasti ja hän totesi Nillan kärsivän vakavasta kohtutulehduksesta. Jollain ihmeen tavalla jälkeiset olivat repeytyneet irti niin, että osa niistä oli jäänyt sisälle aiheuttaen vakavan myrkytystilan. Kaikesta mahdollisesta hoidosta huolimatta Nilla vaipui ikiuneen tiistaina 17. lokakuuta. Orpo pikkuori vierellään huutaen. Maailma osaa olla niin epäreilu.
|
|