|
Post by Hanne on Oct 9, 2014 19:24:24 GMT 2
Tallikirja 2014
Tallikirja on tarkoitettu lähinnä henkilökunnan kuittauksia ja yksityisten omistajien tallivuorojen kuittauksia varten.
|
|
|
Post by Hanne on Oct 22, 2014 8:48:10 GMT 2
18. lokakuuta
Talkoopäivän aamuna tallipihalla oli hiljaista. Siemailin aamuteetä yksin keittiössä ja tuijottelin ulos ikkunasta. Samuel oli jo lähtenyt etsimään maalaustarvikkeita ja suojaamaan yksityissiiven seinien edustaa. Mihkakin oli jo pihalla hyörimässä miehen ympärillä. Teet hörpättyäni puin lämpimästi ja vetäisin pinkit kumisaappaani jalkaan villasukkien päälle. Ulos päästyäni suuntasin kulkuni päätalliin, missä minua tervehti iloisten hörähdysten kuoro. Ida oli noussut ajoissa tänä aamuna ja rehuhuoneesta kuului rapinaa hänen annostellessaan aamuruokia. ― Huomenta Ida! huikkasin rehuhuoneen ohi kävellessäni. ― Huomenta! Osaatko auttaa mua noiden yksityisten ruokinnassa, kun en vielä muista kaikkea niistä uusista? Ida vastasi ja menimme yhdessä katsomaan yksityissiiven ruokintasysteemiä. Oli siinä ja siinä, oliko ulkona jo pakkasta. Toivottavasti lämpötila nousisi vielä päivän ajaksi, koska muuten maalauksesta ei tulisi mitään.
Puoli yhden aikaan pihalle huristeli Mauri, naapuritilan isäntä, joka on aina autellut meitä milloin missäkin. Vastapalveluksena hänen lämminverisensä ovat saaneet laiduntaa meidän pelloilla ja olenhan minä aina ruokapalkankin hommista tarjonnut. Tänään hän lupasi hoitaa tallin maalauksen. Vähän ennen kello yhtä paikalle saapuivat myös Meri ja uudet vuokralaisemme Meri ja Lola. ― Koska Meri-nimisiä on nyt kaksi, niin sovitaan, että tallityöntekijäämme kutsutaan tänään Merriksi, joka on hänen lempinimensä, tuumasin ja Merri nyökkäili hyväksyvästi.
Siirryimme yksityissiiven taukotilaan, jossa jaettiin päivän työtehtävät. ― Mun vastuualueeseen kuuluu tänään teidän ruokkimisen lisäksi rehu- ja varustehuoneen järjestely, joka aloitetaan sitten kun maalaus ja karsinoiden kuivitus on saatu tehtyä, aloitin. ― Voisin tulla siihen mukaan, sanoi punaisella sohvalla istuva Lola. ― Hyvä, merkkaan sut tähän listaan, vastasin. ― Merri ja Ida voisivat esitellä omat vastuualueensa. ― Mulla on tallin siivous, mikä tehdään kanssa vasta myöhemmin ja lisäksi autan karsinoissa, Ida sanoi. ― Ja mä hoidan sitä karsinoiden kuivitusta ja oon auttamassa tallin siivouksessa myöhemmin iltapäivällä, Merri esitteli. ― Tallin maalauksessa ollaan minä ja Mauri, Samuel huikkasi seuraavaksi. Kirjoittelin listaan nimiä ja saatuani kaikki valmiiksi kohotin katseeni paperista. ― Lolan ja Merin ei tarvitse sitten muuta kun valita omat tehtävänsä, sanoin hymyillen. ― Lola on jo järjestelemässä rehuhuonetta, eli sun tarvitsee valita enää joko maalaus tai karsinat. ― Voisin mennä maalaamaan, tyttö sanoi. ― Tulen myös maalaamaan, Meri päätti. ― Ja sen jälkeen vaikka siivoamaan tallia. ― Hyvä, eiköhän kaikki ollut sitten tässä, ei muuta kun hommiin! Meri ja Lola, teitä opastetaan sitten Sampan toimesta maalauspisteellä ja myöhemmin tallissa.
Muiden lähtiessä töihin siirryin itse sisälle keittämään kahvia. Eilen illalla oli mennyt myöhään leipoessani ties mitä herkkuja tätä päivää varten, mutta se kannatti. Ensimmäisellä kahvitauolla oli luvassa ihan vaan kahvia ja kaakaota. Päivälliseksi suunnittelin lohikeittoa, oikein itse Tornionjoesta kalastetusta lohesta, ja illaksi olin taiteillut täytekakun, mokkapaloja, sekä mummon ohjeella tehdyn kinkkupiirakan, josta oli tullut melkein bravuurini viimeaikoina. Kahvitauon jälkeen siirryin itsekin tallin puolelle ja aloimme syynätä Lolan kanssa rehuhuonetta lävitse. Sovimme että hoitaisimme rehuhuoneen ennen päivällistä ja varustehuoneen sitten ruuan jälkeen.
Päivällinen syötiin päärakennuksessa ja sain Maurilta niin paljon kehuja kalakeitosta, että melkein punastuin. Samuel vaan taisteli naurua vastaan miehen vuodattaessa, kuinka ei edes vaimo saa tehtyä näin hyvää keittoa, vaikka todella hyvää tekeekin. Jäin korjailemaan astioita pois Lolan avustuksella, kunnes siirryimme takaisin talliin. Varustehuoneessa vallitsi melkoinen kaaos, vaikka kaikkien omat tavarat olivatkin suunnilleen samassa paikassa suuren nimilapun alla. Lola nimesi omat varusteensa ensin ja nosteli satulan ja suitset telineisiin oikeille paikoille. Lopulta kaikki olivat siististi paikoillaan, satulat ja suitset nimetyissä telineissään ja loimet ja ylimääräiset huovat hyllyissä. Lähdimme Lolan kanssa ensimmäisenä hakemaan yksityissiiven hevosia sisälle. Meri, Ida ja Merri alkoivat tuoda myös päätallin asukkeja sisälle.
Kun hevoset olivat karsinoissaan iltaheinät turpansa edessä, siirryimme jatkamaan iltaa taukotilaan. Hain Sampan avustuksella sisältä herkut ja Merri lupasi keittää kahvit taukohuoneen keittimellä ― jotta saadaan sekin korkattua kuulemma. Mauri joutui lähtemään jo aikaisin kotiin, mutta me muut jatkoimme illanviettoa melkein puoleen yöhön asti ja tutustuimme toisiimme.
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Oct 29, 2014 18:37:28 GMT 2
29. lokakuuta
― Pärjäiletkö sä nyt? Otin puokit jo sisään, mutta muut pitäis vielä hoitaa, Hanne huolehti pukiessaan takkia päälle. ― Juu juu, kyllä mä yhden hevoslauman aina selätän ja oonhan mä noi ennenki hoitanut, vastasin huolettomasti. Jäisin tänään tekemään iltatallia pitkästä aikaa yksin. Parissa kymmenessä hevosessa oli kieltämättä hommaa, mutta aina on selvitty. Hanne oli lähdössä Sampan kanssa sukujuhliin, eikä Idakaan päässyt tänään apuun, koska vietti vapaaviikkoa Ruotsissa.
Kun Hanne oli lähtenyt, lähdin hakemaan ensimmäistä porukka sisään. Hanne oli hoitanut jo Lassin, Dumlen ja Pollen kauimmaisesta kuutostarhasta, joten lähdin kävelemään kohti toiseksi kauimmaista tarhaa. Viitosesta nappasin mukaani ensin Leon, sitten Ronin ja Kaapon, jotka tulivat toimeen kahdestaankin, ja viimeisenä Fallenin. Heitin hevosille heiniä eteen aina sitä mukaa kun sain ne karsinoihinsa, jotta säästäisin vähän aikaa. Seuraavaksi tulivat nelostarhan asukkaat; Naatje, Tintti, Nessu ja Ebbis. Naatjella oli varsinainen neitipäivä tänään ja se yritti näykkäistä minua karsinassa, kun ei heti saanut heiniään. Kolmostarhan suokkitammat olivat helppoja ja sain ne hyvin tuotua kaksi kerrallaan. Joiku ja Muska tulivat jo melko hyvin toimeen keskenään, mutta toin ne silti Muskan takia erikseen. Ihan niin paljon en tammaan vielä luottanut, vaikka se oli jopa pari kertaa hörissyt minulle hakiessani sitä.
Kun ykköstarhan suokkioriitkin olivat karsinoissaan, oli aika jakaa iltaruuat. Sekoittelin pöperöt valmiiksi ja niiden tekeytyessä kävin tarkistamassa pihaton asukkaiden vedet ja jakamassa heinät. Pihatossa olevat saavat tavallisesti mössönsä jo iltapäivällä, mikä helpotti huomattavasti työmäärääni. Kun iltaruuat oli jaettu, lakaisin vielä käytävän puruista ja heinistä.
Kello tuli vasta seitsemän, joten päätin ratsastaa vielä Lassin. Ruotsalainen puoliveriori oli yksi lempihevosistani Jukolassa, niin luonteensa kuin ratsastettavuutensakin vuoksi. Jotenkin meillä vaan synkkaa todella hyvin, mitä koulutyöskentelyyn tulee, ja olen oppinut Lassilta valtavasti. Harjasin oriin huolellisesti sen mutustaessa heiniään. Ruuan se saisi vasta ratsastuksen jälkeen. Lassi nautti silmät kiinni ja havahtui vasta, kun satuloin sen. Talutin puoliverisen maneesiin ja muutaman kierroksen käveltyäni hyppäsin selkään. Ratsastin ihan perusjuttuja, lähinnä vain askellajit lävitse. Tein vähän temponvaihteluita ja treenasin kokoamista laukassa. Lopuksi annoin Lassin laukata koko maneesia ympäri hieman vapaammin ja nautin sen tahdikkaista askelista. Oriin laukassa oli niin helppo istua! Tallissa heitin Lassille ruuat eteen ja jaoin kaikille vielä yöksi heinät. ― Hyvinhän tästä taas selvittiin, myhäilin itsekseni kävellessäni autolle. Huomenna saisi nukkua pitkään, sillä korvaukseksi iltavuorosta Hanne lupasi hoitaa aamutallin.
|
|
|
Post by Hanne on Dec 8, 2014 19:34:08 GMT 2
1. joulukuuta
Kello oli seitsemän aamulla. Samppa, tietäen millainen herkkurohmu olen, oli ostanut minulle söpön suklaajoulukalenterin, jonka avasin ensimmäiseksi istuutuessani aamupalalle. Ensimmäisestä luukusta paljastui pieni suklaatonttu, joka meinasi päätyä Mihkan suuhun sen hyöriessä jaloissani yrittäessäni pukea tallivaatteita.
Talliin astuessani en ollut uskoa silmiäni. Jokaisen karsinan pieleen oli tuotu havuja ja pari joulupalloa tai muita koristeita. Ikkunankarmeihin oli ripustettu pieniä lyhtyjä ja lisää havuja, joita löytyi myös oven päältä. Ikkunalaseihin oli myös kiinnitetty paperista askarreltuja tonttuja ja lumihiutaleita. Käytävän tyhjälle seinälle oli ripustettu jouluvalot ja koristeita, samoin yksityissiiven ja päätallin erottavan oviaukon karmeihin.
Löysin Idan käytävältä satuloimasta Venlaa. Tyttö virnisti ja paljasti koristelleensa tallia joulukuosiin eilen illalla yhdessä Merin kanssa. Hän kertoi jakaneensa heinät jo ensimmäiselle karsinariville. Tyttö oli kuulemma lähdössä maastoon joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi. Tamma näytti nyrpeältä jouduttuaan jättämään aamuheinät kesken. Liikunta tekisi sille kyllä ihan hyvää, kesämaha kun ei vieläkään ollut oikein sulanut...
Tallista suuntasin ensitöikseni kuivuriin hakemaan muutaman heinäpaalin rehuhuoneeseen. Paaleista jaoin ensiksi jokaiselle vielä ilman heiniä olevalle päätallin asukkaalle oman osuutensa. Hevosten rouskuttaessa tyytyväisinä heinää, sekoittelin väkirehut valmiiksi kullekin omiin purkkeihinsa ja suuntasin yksityissiipeen jakamaan heinät. Yksityishevosten väkirehut olin sekoittanut jo edellisiltana valmiiksi, joten sain ne heitettyä saman tien. Jaoin heti perään päätallin asukkaille rehut ja sitä mukaa kun hevoset olivat syöneet, loimitin tarvittaessa ja vein ne kaksi kerrallaan tarhaan. Yksityishevoset pääsivät pihalle kun päätallin asukkaat olivat ulkona. Kävin pihattotarhoilla tarkistamassa vedet ja jakamassa aamuheinät. Väkirehut jakaisin pihattolaisille vasta myöhemmin päivällä.
|
|
|
Post by Hanne on Dec 8, 2014 19:37:49 GMT 2
5. joulukuuta
Aamulla tallissa meitä odotti Merin kanssa melkoinen näky. Karsinan ovien telineissä olleet loimet olivat hujan hajan käytävällä, rehuhuoneen ovea oli potkittu, heiniä oli levitelty käytävällä lojuvien loimien sekaan, ja yhdelle loimelle oli pissattu. Syyllinen kävelikin pian vastaan purulasta pystyharja ja vaalea karva yltäpäältä puruissa. Tihutöiden tekijänä oli vuonohevosori Eetu, jolla oli tapana harrastaa karkailua. Pitkän aikaa se oli kyllä pysynyt kiltisti omassa karsinassaan tuplalukon ansiosta, mutta eilen joku oli ilmeisesti unohtanut laittaa alemman lukon kiinni.
Meri pyydysti oriin ja raivattuamme muutamat loimet pois alta kiinnitimme sen käytävälle. Rehulaan Eetu ei ollut onneksi päässyt, joten se oli ehtinyt ahtaa itseensä vain heinää ja yksityisten puolella aamua varten valmiiksi laitetut Lurppa-ponin rehut, jotka oli jätetty oven pieleen. Mitään haavoja tai vammoja ei oriista löytynyt, joten se vietiin odottamaan pihalle pääsyä karsinaansa.
Meinasimme tänään lähteä Merin kanssa koettamaan Unskia pitkästä aikaa reen eteen. Täytyihän joulujuhlassa nyt sentään rekiajelua olla. Kun kaikki muut hevoset oltiin yhteistuumin saatu ruokittua ja pihalle, otimme Unskin käytävälle ja puunasimme sen oikein hienoksi. Meri lähti työntämään rekeä tallin ovelle samalla kun laittelin oriille valjaita. Pian oltiikin molemmat reessä paksujen vällyjen alla.
Lunta oli melko niukasti, mutta kuitenkin tarpeeksi, jotta reellä pääsi kulkemaan. Toivottavasti joulutapahtuman aikaankin on vielä hanki maassa. Lyhyen, mutta virkistävän lenkin jälkeen ohjasin Unskin tallin eteen ja irrotimme reen Merin kanssa. Tämän jälkeen ori pääsi kavereiden kanssa tarhaan ja aloitimme yhdessä tuumin karsinansiivoustalkoot.
|
|
|
Post by Hanne on Dec 17, 2014 9:12:32 GMT 2
9. joulukuuta
Ulkona kävi kylmä viima ja vaikka mittarin mukaan oli vain kuusi astetta pakkasta, tuntui se ainakin kuudeltatoista. Vedin takkiani paremmin kiinni ja rämmin lumihangessa Samuelin perässä kohti tallia. Yöllä oli tullut lunta ja piha pitäisi taas aurata auki. – Missäs se lamppu oli? Samuel kysyi talliin päästyämme. – Se on toi toimiston lamppu, ohjeistin. Ja jos viittisit tulla auttamaan mua kun oot vaihtanut sen? – Juu kai mä voin, jos osaan, mies mutisi ja katosi toimistoon.
Oli aika lähteä jakamaan päiväheiniä tarhoihin. Lisäksi minun piti putsata yksityissiiven karsinat, jotka olivat aamulla jääneet kesken. Meri ja Ida olivat tänään taas vapaalla ja jouduin hoitamaan tallinpidon yksin. Näinä päivinä sitä aina ymmärtää, kuinka korvaamaton apu tytöt minulle ovatkaan. Ei tällaista kolmenkymmenen hevosen tallia omin voimin enää pyöritettäisikään. Toisinaan mietin, olinkohan sittenkin haukannut liian suuren palan. Mitä sitten kun Ida valmistuu ja Meri lähtee muihin hommiin? – Noniin valmis! Samuelin ääni havahdutti minut. – Mitäs mä nyt sitten teen? – Öööm... Vie vaikka pihattoihin päiväheinät noilla kottikärryillä. Mä alan jakaa muihin tarhoihin.. Kokonainen paali molempiin pihattohin. – Käskystä! mies nosti kätensä kuvitteelliseen lippaan, kuin armeijassa ja kääntyi kannoillaan.
Huokaisin ja aloin lajitella päiväheiniä ikeakasseihin. Jukolassa hevoset syövät pääosin kuivaheinää, koska pidän sitä parempana vaihtoehtona säilörehulle, sillä se on tasalaatuisempaa hygieenisyytensä ja ravitsemuksellisuutensa suhteen. Ostoheinänä se olisi tosin kallista, mutta meillä heinä tulee onneksi pääsääntöisesti omilta pelloilta ja täydennystä haetaan halvalla naapuritilalta. Pakkasin ensimmäisten kahden tarhan satsin kottikärryihin ja lähdin viemään heiniä ensin kutostarhan oreille.
Kun kaikki heinät oli jaettu, tartuin talikonvarteen ja aloin siivota yksityissiiven karsinoita. Samppaa ei kirveelläkään saanut lappamaan lantaa, mutta jäi mies sentään pitämään minulle seuraa. – Otetaan lehmiä, Samuel töksäytti. – Ai mitä? katsoin häntä silmät pyöreinä. – No lehmiä, jotain liharotua, vaikka anguksia. Tai lampaita? mies jatkoi huolettomasti katse suunnattuna jonnekin katonrajaan. – Ja kukahan ne hoitais? Tän kaiken tallitohinan ohella? tuijotin Samuelia edelleen äimistyneenä tämän pähkähullusta ideasta. – No vaarilla oli silloin lehmiä, lypsykarjaa kylläkin, mutta kyllähän mä penskana niiden kanssa touhusin, mies jatkoi. – No en nyt oikeen tiedä, ei meillä oo edes varaa rakentaa mitään navettaa ja hirveesti siitä tulis lisähommaa.. No korkeintaan lampaita... – Jes, sä siis suostut! mies hihkaisi innostunut pilke silmissään. – No en mä nyt ihan niinkään sanonu! vastasin takaisin puoliksi kauhuissani. – Älä nyt, mä näytän sulle söpöjä lampaankuvia illalla, niin oot jo ihan messissä. Miskakin saa tekemistä ja kaikki voittaa. Otetaan ihan pari vaan, Samuel vaahtosi ja en voinut olla huvittumatta miehen innosta.
Tyrkkäsin talikon syrjään ja tyhjensin täydet kottikärryt lantalaan. Työnsin kärryt purulaan ja Samuel seurasi minua höpisten edelleen lampaista. Harvoin miestä näki noin puheliaana. – Ai saamari! olin kääntynyt etsimään lapiota ja kompastunut siihen kaatuen suoraa päätä purukasaan. – Oho, mitäs sä sinne sukelsit, Samuel virnuili vieressä. – Äh auta mut ylös, sanoin ja ojensin käteni, johon hän pahaa aavistamatta tarttui, jolloin kiskaisin hänetkin purukasaan. – "Oho mitäs sä sinne sukelsit", toistin matkien miestä. – Vai sellasta peliä, Samuel totesi ja alkoi pöyhiä kaksin käsin puruja päälleni. Aloin kikattaa hullun lailla ja yritin työntää häntä kauemmaksi. Hetken päästä purusade lakkasi ja mies suuteli minua pitkään. – Moi, mä ehdin sittenk-- jaah, no jatkakaa..., punastunut Meri kääntyi nopeasti purulaan johtavalla käytävällä ja katosi toimistoon. Katsoin Samuelia ensin kauhuissani, kunnes aloimme molemmat nauraa. Että rakastinkaan toisinaan tuota hölmöä aviomiestäni..
|
|
|
Post by Ida Björklund on Jan 1, 2015 15:54:13 GMT 2
13. joulukuuta
Lucian päivä. En oikeestaan ollut varma, mihin se oikeesti liittyi, mutta koulussa pukeuduttiin valkoiseen ja kannettiin kynttilöitä ja joku sai sitten olla se Lucia. Mä en olisi millään jaksanut tänään raahautua yksin aamutalliin, mutta pakko oli, kun Hanne oli koko päivän kiinni jossain messuilla ja Merikin tulis tekemään vasta iltatallin.
Olin ollut Jukolassa jo melkein puoli vuotta, oon kyllä nauttinu tästä ajasta, paljon mielummin kulutan aikaani täällä hevosten kanssa, kun jossain homeisella koulun penkillä. Välillä vaan hevosenhoitaja-arjen todellisuus iskee päin naamaa. Tätäkö mä oikeesti haluan? Herätä aamukuudelta kylmään ja piemään pakkasaamuun ruokkimaan, loimittamaan ja tarhaamaan vajaa kolmekymmentä hevosta? Jukolassa meillä on sentään hyvät vuorot, mutta jos joskus pitää tehdä tätä ihan kokoaikasesti? Kännykkä piippas, se on taas Ilari. En yhtään tiedä mitä mieltä oon siitä jätkästä. Toisaalta se on mulle hullun kiva ja mukava koko ajan, mutta se hengaa paljon niiden muiden tyttöjen kanssa, joten tuskimpa se musta oikeesti välittää. Kuka nyt tällaisen hevoselta haisevan tallitytön haluais, kun ympärillä pyörii lauma hyvännäköisiä cooleja tyttöjä?
Tallissa menin ihan ensiksi Eetun karsinan luo. Avasin joulupalloilla koristellun karsinan oven ja astuin sisään. Vuonohevosori katseli mua kummissaan ja tuli sitten luokseni. Silitin sen pehmeää turpaa ja sujautin sille taskustani porkkananpalan, jonka se rohmusi ahneesti suuhunsa vieden melkein sormenikin. Unohdin hetkeksi aamutallin, Ilarin ja kaiken muun turhan. Rapsuttelin vain Eetua ja painoin poskeni sen pörröistä talviturkin peittämää kaulaa vasten. Juuri tämän takia mä haluan tehdä töitä hevosten kanssa.
Vietettyäni hetken aikaa Eetun kanssa, lujahdin ulos karsinasta ja menin tekemään hevosten aamuruokia valmiiksi. Jaoin ensin heinät ja sitten väkirehut, niin kuin Hanne oli ohjeistanut. Sitä mukaa kun hevoset olivat syöneet, heitin niille loimet ja talutin pari kerrallaan tarhaan. Isot puoliverioriit vein yksi kerrallaan, niitä mun voimani eivät vielä riittäneet pitelemään, jos jotain odottamatonta tapahtuisi.
Kun kaikki hevoset oli ruokittu ja tarhattu, tartuin luutaan ja lakaisin koko käytävän. Oltiin Merin kanssa sovittu, että tehdään karsinat yhdessä illalla, ettei mulle jäänyt niin suurta hommaa yksinään. Meri oli kyllä kiva tyyppi, vaikka se on mua monta vuotta vanhempi, tullaan tosi hyvin juttuun ja se on opettanut mulle tosi paljon tallitöistä ja hevosten käsittelystä. Kun käytävä oli siisti, painuin takaisin taloon. Miska oli heti ovella mua vastassa ja päästin sen pihalle tarpeilleen.
Hanne ja Samppa oli molemmat tänään poissa, joten lupasin hoitaa Miskankin hevosten ohella. Vaidoin koiran vedet ja laitoin sille aamuruuan ruokakuppiin. Huusin ovelta koiran takaisin sisään ja se tulikin salamana tuodessaan mukanaan hirveän kasan lunta eteiseen. Huokaisin ja hain Miskan pyyhkeen, jolla kuivasin sen läpikotaisin. Koira olisi halunnut jo syömään ja rimpuili otteessani vaikeuttaen tehtävää suunnattomasti. Lopulta päästin sen kupilleen ja painelin huoneeseeni.
Rojahdin sängylle ja avasin taas kännykän, jonka aloitusnäytöllä komeili yhä Ilarin viesti: "Tänää Tornioo! Sallal ja Niinal on synttärit, lähe messii?" Joo-o, eipä paljoa huvittanut lähteä mihinkään Sallan ja Niinan synttäribileisiin. Ne oli niitä Ilarin tyttökavereita, kaks bimboa blondia. Miks se edes pyysi mua mukaan, haluuko se tahallaan pahottaa mun mielen? Enkä edes pääsisi millään Tornioon, kun lupasin tehdä iltatallin Merin kanssa, eikä Taivalvaarat olleet täällä heittämässä mua bussiasemalle Yli-Tornioon. Näppäilin vastauksen: "Sori, oon töissä." ja asetin kännykän yöpöydälle, josta nappasin uusimman Hippoksen käsiini. Käännyin makaamaan mahalleni ja avasin lehden Kyran kolumnin kohdalta. Kyllä hevoset on vaan paljon mielenkiintoisempia kuin jätkät!
|
|
|
Post by Hanne on Apr 14, 2015 9:57:25 GMT 2
21. joulukuuta - jouluriehan tunnelmia
Viimeiset tortut ja piparit tulivat uunista juuri, kun ensimmäinen auto hevoskuljetuskoppeineen kaarsi pihamaalle. Komensin Samuelin keittiöön ja kiiruhdin ovelle Miskan hyöriessä tavalliseen tapaan jaloissani. – Tervetuloa vaan! Hevosen voi vielä etummaisen tallin puolelle käytävälle tai karsinaan, tulen kohta sinne, huutelin ovelta yrittäessäni samalla pitää Miskan sisäpuolella. Tulija heilautti kättään hymyillen ja avasi kopin takaluukun. Suljin vielä hetkeksi ulko-oven ja vedin takkia päälleni. Pihalla oli jo jonkin verran pakkasta, joten kaivoin kaapeista talviratsastushousuni ja paksummat hanskat. Kohta suunnattaisiin porukalla maastoon.
Alun perin tarkoitus oli kilpailla tässä aamupäivällä, mutta kilpailut jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi, joten joulurieha aloitettiin suoraan maastolla. Toisaalta, hyvä niin, sillä ehdimme nyt varmasti nauttia päivän vähäisistä valoisista tunneista maastossa. – Hanne! Samppa pysäytti minut juuri kun olin astumassa ovesta pihalle. – Mitä tehdään sen puuron kanssa? – Tulen keittämään sen sitten kun muut koristelee kuusta, älä huoli siitä, vastasin ja suljin oven.
Pihalle oli ilmestynyt toinenkin, tällä kertaa tutumpi auto ilman traileria. Auto kuului Murkelle, joka oli ilmoittautunut maastoon mukaan meillä asuvan suomenhevostammansa Halin kanssa. Tervehdin tallissa hyörivää naista, joka esittäytyi lottikseksi. Hän harjasi Tintin karsinassa komeaa newforestoriaan, Lenniä. Tuollaisen voisi Jukolaankin hankkia jossain vaiheessa... Pyörähdin yksityissiivessä tervehtimässä myös Murkea, joka hääri jo Halin ympärillä täydessä touhussa. Sitten käväisin Leon karsinalla hakemassa oriin riimun ja narun ja lähdin hakemaan sitä tarhasta. Huomasimme Murken kanssa hauskan yhtäläisyyden hänen hakiessaan tallipaikkaa, nimittäin meidän Leo oli peräisin samalta kasvattajalta, kuin Murken Hali.
Suomenhevosjoukko oli linnoittautunut tarhan takanurkkaan saapuessani paikalle. Leo kuitenkin lähti heti tallustamaan luokseni muiden kääntäessä takapuoltaan porttia kohti. Nappasin punarautiaan oriin kiinni ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohti. Tallin edustalle päästyämme ori päästi kimeän hirnaisun. – Terve Kama, kiva nähdä sua täällä välillä, huikkasin iloisesti. – Moimoi, no niimpä, yleensä se taidat olla sinä, joka raahaat meille hevosia maastoilemaan, nainen naurahti irroittaessaan komean friisiläisruunansa kopin puomista.
Tallissa kiinnitin Leon käytävälle ja melkein säikähdin, kun Meri luikahti narujen alta Eetun riimu kädessään. – Moi! Sori oon vähän myöhässä, haen Eetun äkkiä tarhasta, nainen pahoitteli. – Ei se mitään, ei me kaikki muutkaan olla vielä valmiita, vastasin. Harjasin oriin pikaisesti ja puhdistin sen kaviot. Onneksi ulkona oli sen kymmenen astetta pakkasta, niin hevoset pysyivät puhtaampina... Hain satulahuoneesta ainoastaan suitset, päätin mennä tällä kertaa ilman satulaa ja samalla nopeuttaa Leon kuntoonlaittoa. Kun olin valmis, jätin oriin hetkeksi käytävälle ja kävin hakemassa toimistosta päälleni keltaisen heijastinliivin ja talutin sitten Leon pihalle, jossa suurin osa jo odottikin. – Pimeni se sittenkin, pahus vie, totesin, kun ilta alkoi jo hämärtyä, vaikkei kello ollut vielä paljon mitään. – Ovatko kaikki valmiita? Sain hyväksyviä nyökkäilyjä vastaukseksi ja kehotin kaikkia nousemaan selkään. Hain Leon kanssa jakkaran, jolta ponkaisin itse oriin leveään selkään. En ollutkaan aikoihin ratsastanut ilman satulaa Leolla. – Noniin, tehdäämpä niin, että Hali voi tulla meidän peräämme, sitten Kraken, koska se on ruuna. Krakenin perässä tulee Lenni ja lottis ja perää pitää Meri Eetulla. Pitäkäähän sitten hyvät välimatkat, etenkin orien kanssa, ettei tule turhia tappeluita, ohjeistin tallipihalla, kunnes lähdimme liikkeelle.
Kävelimme pitkän aikaa ja ihailimme taianomaista maisemaa. Taivas oli täysin kirkas ja pakkanen sai lumen kimaltemaan ja tuomaan valoa reitillemme. Pikimustalle taivaalle oli syttynyt myös muutamia tähtiä ja kelmeä täysikuu hoiti osan valaistuksesta. – Siirrytäämpä sitten raviin, ilmoitin metsäpolun vaihtuessa leveämmäksi tieksi. Tie oli lähes ummessa lumen takia, mutta hevosia se ei haitannut. Leollekin teki vain hyvää pienoinen hankitreeni. Pian tulimme Nokivaaran juurelle ja siirryimme hetkeksi käyntiin. – Haluatteko laukata ylös? Tässä on sen verran tasainen kohta, että voitaisiin ainakin yrittää, mikäli saatte hevoset pidettyä jonossa, kysyin ratsastajilta pysäytettyäni Leon hetkeksi. – Mennään ehkä mielummin käynnissä, Kama sanoi Krakenin selästä ja moni jonossa nyökkäsi. – Selvä sitten, eikun ylös sitten, sanoin ja käänsin Leon kohti rinnettä. Tallustimme vaaran huipulle, jossa jalkauduimme hetkeksi nauttimaan Merin satulalaukuista löytyvää glögiä, kaakaota ja voileipiä. Kauaa emme viitsineet istuskella, sillä pakkanen kiristyi koko ajan ja pian tavarat oli kerätty ja kaikki istuivat taas hevosten selässä. – Oi katsokaa! huudahti Murke Halin selästä. – Vau, hienoja! lottis jatkoi. Taivaalla kiemurteli keltavihreä revontulinauha, joka valaisikin tietämme koko loppumatkan vaaralta takaisin Jukolaan.
Tallilla riisuin nopeasti Leon varusteet ja vein sen vielä takaisin tarhaan. Samoin teki Meri, joka lähti kanssamme samaa matkaa tarhoille Eetua taluttaen. – Katso sä, että kaikki saa hevoset purettua ja ohjaa ne taukotilaan, mä lähden keittämään puuroa, ohjeistin naista. – Aye, sir! hän kuittasi ja katosi talliin. Huomasin kellon olevan suunnilleen kuusi, kun tulin keittiöön. Tässähän olltiin melkein alkuperäisessä aikataulussa, vaikka kisat jäivätkin väliin. Samppa oli kaivanut puurokattilan minulle jo valmiiksi ja tuli ovesta juuri kun maito alkoi kiehua. – Haitko kuuset? kysyin. – Juu, tuolla ne on tallin seinustalla, mies sanoi. – Kiitos kulta, katsotko tätä hetken kun käyn vaihtamassa vaatteet? kysyin ja jätin puurokattilan miehen hoiviin. Kohta puuro olikin jo valmista ja kannoimme sen, sekä piparit ja joulutortut yhdessä Sampan kanssa yksityissiiven taukotupaan. Porukkaan oli liittynyt uusi kasvo, Melina, joka toivotti hyvää joulua meidän astuessa ovesta sisään. – Kiitos samoin! vastasin hymyillen. –Ottakaa tästä sitten herkkuja, olkaa hyvät! Puurot ja tortut kelpasivat porukalle ja osa oli tuonut omiakin herkkuja mukana, kuten sipsiä ja karkkia. Nauroimme ja söimme yhdessä pitkän tovin.
Jonkin ajan kuluttua Meri ja Ida ilmestyivät ovelle. – Vielä olisi yksi ohjelmanumero! tytöt ilmoittivat. – Tulkaa pihalle! Seurasimme tallipihalle, jonne oli pystytetty muutamia pieniä joulukuusia. – Tehtävänä on parin kanssa, tai yksin koristella yksi kuusi. Koristeita löytyy tästä laatikosta, Meri kertoi ja Ida osoitti maassa lojuvaa banaanilaatikkoa. – Kaunein kuusi palkitaan! Kaikki kävivät innolla kuusten kimppuun. Emme Kaman kanssa meinanneet ensin osallistua lainkaan, mutta Meri kävi patistamassa meitä mukaan "edes leikillämme", joten koristelimme sitten yhden kuusen punaisella teemalla. Voittajaksi selviytyi lopulta Melina, jolle Meri ja Ida ojensivat lahjakortin valmennukseen. Ylimääräiset kuuset Ida kävi viemässä hevosten tarhoihin ajanvietteeksi. Lopuksi menimme vielä taukotilaan jatkamaan illanviettoa, kunnes porukka lipui yksi kerrallaan hevosten kanssa kotiin nukkumaan.
|
|