|
Post by Micaela on Dec 17, 2015 21:41:32 GMT 2
Delilah R.R.
"Lilli" lehmänkirjava paint-tamma, 158cm syntynyt 12/04/2010, 10-vuotias tasoltaan heA - 100cm omistaja: Micaela
Omat sivut
|
|
|
Post by Micaela on Dec 19, 2015 21:30:23 GMT 2
Jukolaan tutustumista • 19. joulukuuta 2015 • lauantai
Aurinko paistoi täydeltä terältä, ja auton lämpömittari näytti -15 astetta ajaessani kohti Jukolaa - näin hienoja päiviä ei ollut ollut vielä koko talvena! Olimme muuttaneet Lillin kanssa Jukolaan vasta pari päivää sitten, joten oli hienoa päästä katsomaan, kuinka tamma oli sopeutunut uuteen kotiinsa.
Ehdin hädin tuskin nousta ulos autostani, kun kuulin jonkun hihkaisevan: ”Hei! Omistatko sä ton musta-valkosen paintin tuolla?” Lyhyehkö vaaleahiuksinen tyttö tuijotti minua odottaen vastausta. Vastasin myöntävästi ja esittelin itseni. Tyttö kertoi olevansa Josefina ja omistavansa sen tiikerinkirjavan ponin, jonka kanssa Lilli tarhasi. Huomasin, kuinka tytön silmät loistivat tämän kysyessä oliko Lilli mahdollisesti lännenhevonen. Jouduin tämän pettymyksesi kuitenkin toteamaan, ettei tammani rodustaan huolimatta ymmärtänyt western-touhuista yhtikäs mitään.
Sää oli niin poikkeuksellisen upea, että päätin uhmata kylmän inhoani ja liikuttaa Lillin tänään kentällä. Astelin kohti tarhaa, jossa oma silmäteräni rouskutti parhaillaan viimeisiä päiväheinän rippeitä kahden suomenhevosen sekä Josefinan Fuugo-ponin kanssa – tarhakaverit näyttivät ainakin ottaneen uuden tulokkaan hyvin vastaan. Vislasin Lilliä portilta, ja tamma lähti laiskasti löntystäen astelemaan minua kohti. ”Älä nyt noin innostunut oo, kun omistajas tulee sua kattoon”, naurahdin tammalle. Harjailtuani Lillin tulin siihen tulokseen, että olisi parempi ratsastaa ilman satulaa – olisi edes vähän lämpöisemmät oltavat.
Pari vapaapäivää ja uuden ympäristön tuoma jännitys näkyi Lillin askelluksessa. Tamman pää liikkui rivakasti käynnin tahdissa eikä sitä tarvinnut ainakaan patistella eteenpäin. Aloimmekin aika pian työskentelemään ravissa ja sitten laukassa. Teimme voltteja ja ympyröitä sekä kiemurauraa keskittyen asetusten treenaamiseen. ”Pitäisi vissiin vähän useamminkin mennä ilman satulaa”, ajattelin keikkuessani holtittomasti tamman selässä. Lillikään ei erityisemmin näyttänyt ilahtuvan huonosta tasapainostani, vaan ravisti ärsyyntyneenä päätään. Reilun puolen tunnin kuluttua päätin päästää tamman piinasta ja siirsin sen käyntiin antaen vapaat ohjat. Lilli venytti kaulaansa ja hörähti helpottuneena. Olin itsekin saanut tehdä sen verran töitä pysyäkseni selässä, ettei kylmyydestä ollut enää tietoakaan!
|
|
|
Post by Micaela on Dec 23, 2015 15:27:43 GMT 2
Joulumaasto • 23. joulukuuta 2015 • keskiviikko Auton lämpömittari näytti vain -4 astetta kaartaessani Jukolan parkkipaikalle, mutta talvinen viima pakotti kuitenkin ahtamaan useamman vaatekerroksen takin alle. Tallipihalla kävi jo kova kuhina, kun ratsastajat hevosineen valmistautuivat joulumaastoon. Trailereiden määrästä päätellen vieraileviakin ratsukoita oli saapunut paikalle. ”Moikka! Mä ehdin jo pelästyä, että etkö sä tuukkaan”, Hanne naurahti avatessani tallin oven. Katsoin tallin seinällä olevaa kelloa: varttia vaille yksitoista. Jukolassa ei oltu vielä selvästikään opittu tuntemaan minua. Olin aina se ”Matti Myöhänen”, joka saapuisi paikalle viimetipassa, kun muut istuisivat jo miltei hevostensa selässä. Nappasin riimunnarun mukaani ja lähdin reippain askelin hakemaan Lilliä. Harjasin nopeasti enimmät pölyt tamman selästä, putsasin kaviot, vedin suitset paikoilleen ja vóla - valmiina lähtöön ja vieläpä ihan ajoissa! Kun kaikki olivat onnistuneet, kuka milläkin tavoin, kapuamaan satulattomien hevostensa selkään, oli aika lähteä matkaan. Katselin monenkirjavaa joukkoamme: suomenhevoset olivat näköjään ottaneet enemmistön aseman, mutta mahtui joukkoon myös pari vuonohevosta, yksi puoliverinen ja pari ponia, unohtamatta tietenkään omaa ”täplääni”. Vedin sieraimiini raikkaan ulkoilman sekä hevosten tuoksua ja huokaisin tyytyväisenä. Retkestä tulisi varmasti rentouttava ja rauhallinen huolimatta siitä, että parilla hevosella tuntui olevan energiaa hieman enemmänkin, kuin mitä käyntimaastoon olisi vaadittu… Lapin upeat maisemat, kavioiden kopina, lumen narskuminen ja satunnaiset hevosten hörähdykset saivat mielen levolliseksi. Muutkin taisivat olla yhtä haltioissaan, sillä kukaan ei sanonut sanaakaan. Lopulta Ansku avasi keskustelun päivittelemällä maisemien kauneutta. Sen jälkeen muutkin uskalsivat jo avata suutaan, ja iloinen puheensorina täytti muuten niin hiljaisen metsän. Matka taittui nopeasti, ja tallipihaan palattuamme kaikkien kasvoilla oli punertavien poskien lisäksi leveääkin leveämpi hymy. Osa ratsukoista lähti vielä pellolle laukkailemaan, mutta minä päätin lopettaa suosiolla tähän. En halunnut riskeerata onnistunutta päiväämme moisella irrottelulla, varsinkin kun mielessäni oli vielä tuoreena muutaman päivän takainen ilman satulaa ratsastus, joka oli paljastanut pahoin rappeutuneen tasapainoni…
|
|