|
|
Post by Hanne on Mar 20, 2015 9:57:48 GMT 2
Synttärikuun toisella viikolla, keskiviikkona 8.4., lähdetään vaeltelemaan Lapin kevätmaisemissa. Retkemme suuntautuu Nokisuolle, joka sijaitsee jouluvaelluksilta tutun Nokivaaran takana. Nokisuo on tyypiltään aapasuo, mikä on Pohjois-Suomessa yleinen suotyyppi. Näin keväällä erilaiset linnut viihtyvät suolla ja matkan varrella kannattaakin tähyillä etenkin laulujoutsenia, jotka kerääntyvät usein paluumuuton aikaan hetkeksi suolle. Aapasuot ovat keskeltä etenkin tähän vuodenaikaan veden vallassa, joten pysyttelemme suon reunamilla. Nokisuota reunustaa kuusimetsä, jossa pohja pitää hyvin suon läheisyydestä huolimatta. Metsäreitti po  ikkeaa pariin otteeseen myös suoalueelle, jolloin kuljemme leveitä pitkospuita pitkin. Hevosten tulee siis olla varmajalkaisia. Vaellukselle lähdetään tallin pihalta puolilta päivin. Suuntaamme ensin Kaimojärven rantaa pitkin kohti Nokivaaraa ja kierrämme sen. Tallin puolella vaaraa puusto on aika harvaa, mutta suon lähestyessä kuusisto tihenee. Metsässä kulkee leveä polku, jolla päästään varmasti etenemään nopeammassakin askellajissa, mikäli polkua ei peitä liukas jääkerros. Käymme kiertämässä lenkin suolla ja lähdemme takaisin tallille nousemalla Nokivaaran laelle suon puolelta. Nokivaaralla pysähdytään hetkeksi juomaan kahvia ja teetä ja syömään eväsleipiä. Vaaran laelta näkee hyvinkin kauas ja valokuvausharrastajien kannattaakin ottaa kamera mukaan reissuun. Tallilta saa satulalaukkuja lainaan, joissa kamera kulkee kätevästi mukana. Kun tauko on saatu pidettyä, jatketaan matkaa laskeutumalla vaaralta ja palaamalla samaa reittiä takaisin, kun tullessakin kuljettiin. Vaellukselle ilmoittaudutaan tähän topiciin, johon saa myös kirjoittaa vaelluksesta lyhyen tarinan. Pakollista kirjoittaminen ei ole, mutta tarinoita otetaan silti vastaan erittäin mielellään! Yksityisten omistajat saavat tarinan kirjoittamalla myös tallivuokran kuitattua. Tarinan voi kirjottaa joko heti osallistuessa, tai vasta myöhemmin vaelluspäivänä. Osallistujat'Hanne - Villahaan Vellamo ✓Melina - Villahaan Valentiina ✓Antsu - Full of Hope ✓Katrin - BellaJukka - LiljaLilli - HaniPau - Jukolan Inkiväärilottis- Untuvapilven Yuletide |
|
|
|
Post by Melina on Mar 29, 2015 19:36:28 GMT 2
Melina - Villahaan Valentiina (http://runorodeo.net/runoratsut/valentiina.htm) Jätän kutsun kirjanmerkkeihin ja palaan kirjoittamaan tarinan vähän myöhemmin :) Oli ihana kevätpäivä, aurinko paistoi ja linnut lauloivat. Vaellukselle lähtevä porukka oli saapunut paikalle hyvissä ajoin ja laitoimme kaikki hevosiamme kuntoon tallin edustalla. Kun kaikkialla alkoi olla valmista, Hanne punnersi ensimmäisenä hevosensa selkään ja kehotti muut tekemään samoin. Järjestäydyimme naisen käskyjen mukaiseen jonoon - me jäimme rauhallisen Tintin kanssa suosiolla jonon hännille. Otimme suunnan Kaimojärven rantaan ja sieltä kohti Nokivaaraa. Lapin lumiset kevätmaisemat olivat henkeäsalpaavan kauniita. Paikoittain oli kuitenkin niin liukasta, että ravipätkät jäivät vähemmälle ja tyydyimme etenemään käynnissä. Tinttiä tämä ei tuntunut harmittavan pätkääkään, sillä se oli ihan ennätyksellisen laiskalla tuulella. Sekä hevoset että ratsastajat tuntuivat seurailevan sekä maisemia että liukkaita teitä niin kieli poskella, että keskuudessamme vallitsi melkoisen harras tunnelma. Saavuimme Nokivaaralle juuri sopivasti kun nälkä alkoi kurnia ja varpaita paleltaa. Sidoimme hevoset puihin ja istahdimme itse vaaralle rakennetulle retkipaikalle. Hanne tarjoili laukkujensa kätköistä kahvia ja eväsleipiä, enkä muista kummankaan maistuneen koskaan niin hyvältä. Kahvin lämmittämästä retkiporukastakin alkoi vihdoin irrota ääntä, ja mukaan olikin sattunut mukavia ihmisiä ja toinen toistaan upeampia hevosia. Niistä riittikin jutunjuurta. Hanne oli maininnut jo kutsun yhteydessä, että paikan päältä aukeaa upeat maisemat ja kamera kannattaa ottaa mukaan. Olin ohittanut moisen huomion olankohautuksella kehnona valokuvaajana, mutta kyllä nyt h-hetkellä harmitti! Onneksi kännyköissä on nykyään niin hyvät kamerat että sain räpsäistyä sentään muutaman kuvan. Kun evästauko oltiin pidetty aloimme laskeutua kohti tallia. Paluumatkalla saimme otettua jo muutaman reippaan ravipätkänkin mutta pääosin vaellus jäi rauhalliseksi. Tallilla päästimme hevoset niille varattuihin tarhoihin ja kiittelimme Hannea ja Jukolan porukkaa mukavasta päivästä. Lauraa lurautimme viisivuotiaalle Jukolalle vielä raikuvan onnittelulaulunkin! Paljon onnea vaan... |
|
|
|
Post by Hanne on Apr 8, 2015 9:54:05 GMT 2
Pääsimme lähtemään matkaan tasan kahdeltatoista, kaikki olivat ihailtavan ajoissa paikalla puunaamassa hevosia valmiiksi. Muutamalla näkyi olevan kamerakin mukanaan, kuten olin kehottanut. Päivä näytti sen verran kauniilta, että hyviä kuvia saatiin varmasti. Lähdimme rauhallisessa käynnissä tallin pihasta, laidunten välistä kohti Kaimojärveä. Johdin joukkoa Venla-tamman kanssa, joka tuntui olevan melkein laiskalla tuulella tänään. Takanamme letkassa tulivat järjestyksessä Lottis ja Unna, Pau ja Inka, Katrin ja Bella, Jukka ja Lilja, Lilli ja Hani, Melina ja Tintti, sekä viimeisenä Antsu ja Fifi. Jännitin hieman Fifin, joka nimestään huolimatta oli ori, puolesta. Kuinkahan se pärjäisi muuten pelkistä tammoista koostuvan joukon kanssa? Hetken käveltyämme totesin kuitenkin jännityksen turhaksi. Ori tunsi varmasti itsensä tärkeäksi pitäessään perää tammalaumalle ja Antsu piti sen hienosti hallinnassa niin, ettei se ahdistellut Melinan Tintti-tammaa.
Suolla oli paljon elämää ja heti alkuun näimme lauman kurkia vain muutaman kymmenen metrin päässä kulkemaltamme polulta. Joutsenia ei tällä kertaa näkynyt. Metsäpolku kiemurteli sen verran varjossa, että se oli vielä lumen ja jään peitossa. Emme siis suunnitelmista huolimatta päässeet ravailemaan, vaan etenimme reippaassa käynnissä. Kaikki tuntuivat kuitenkin ihastelevan karua suota ja muita kauniita maisemia, joten ihan tylsäksi löntystelyksi retken suo-osuus ei onneksi mennyt.
Pian polku leveni hieman ja alkoi nousta ylös Nokivaaralle. Huikkasin taaksepäin, että otetaan ylämäkeen vihdoin hieman ravia. Suurin osa hevosista ainakin kokeili nostaa laukkaa, mutta ylös päästiin kuitenkin hyvässä järjestyksessä. Viimeiset askeleet otettiin käynnissä ja jatkoimme vielä hetken Nokivaaran lakea pitkin nuotiopaikalle, jossa tultiin alas selästä ja kaivettiin eväät esille. Kylläpä olikin sattunut hyvä retkiporukka mukaan, juttua riitti ja kaikilla ratsastajilla näytti olevan hauskaa. Moni otti myös maisemakuvia vaaralta, osa kännykkäkameralla ja osa pokkarilla tai järkkärillä. Juttelin hetken Melinan kanssa ja ihmettelimme kuinka hauska sattuma olikaan, että meillä molemmilla oli Villahaan kasvatti ratsuna.
Tallillepäin tullessamme pääsimme ottamaan vielä pari ravipätkää ja tallille palattiin noin puoli kolme. Tallipihalla kiitin vielä kaikkia osallistumisesta ja toivotin tervetulleiksi tulevillekin maastoretkille.
|
|
|
|
Post by Antsu on Apr 9, 2015 17:10:24 GMT 2
Tarinan pätkä myös minun näkökulmasta!  Fifi käyttäytyi trailerissa tapansa mukaan hyvin ja utelias ori kurkisti heti ulos, kun avasin trailerin oven. Päästyään trailerista ulos, ori ilmoitti kaikille läsnä oleville, että on saapunut paikalle. Hirnumisen jälkeen ori rauhoittui hieman ja sain varustettua sen. Kun kuulin jonon järjestyksen, olin hieman huolissani, sillä edellä menevä hevonen olisi tamma. Rauhoittelin itseäni muistelemalla muita maastoretkiä, joissa Fifi on käyttäytynyt hyvin, vaikka mukana olisikin ollut tammoja. Lähdimme pihasta matkaan ja sain pidätellä Fifiä paljon, sillä ori oli energiaa täynnä. ”Mitä, eikö eilinen ajolenkki tunnu missään?” kysyin orilta naurahtaen. Jono liikkui reippaasti eteenpäin ja Fifikään ei jaksanut enää ottaa turhia askelia, kun päästiin pihasta pois. Menimme käyntiä suurimman osan matkasta mutta se ei haitannut minua yhtään, sillä halusin nauttia upeista maisemista rauhassa. Ennen Nokivaaraa tuli jonon kärjestä käsky, että ravataan. Fifi lähti innoissaan eteenpäin nostaen heti laukan ja heittäen pari pientä pukkia sekaan. ”Äläs nyt liikaa innostu” kuiskasin samalla, kun pyysin oria raviin. Ylämäkeen Fifi polki hyvin takajaloillaan vauhtia ja kehuin oria heti, kun siirryimme käyntiin. Nokivaarassa sidoin Fifin hyvän etäisyyden päähän muista hevosista, ja menin nauttimaan eväitä muiden ratsastajien kanssa. Tunnelma oli hilpeä ja syömisen ja juomisen jälkeen lähdimme hymysuin tallia kohti. Pääsimme ravaamaan hieman enemmän kotimatkalla ja alkuun Fifiä sai pidellä vähän enemmän. Vaikka ori oli energinen ja eteenpäin pyrkivä, minun ei silti tarvinnut olla koko aikaa jarruttamassa, vaan pieni humautus silloin tällöin riitti. Viimeinen ravipätkä sujuikin jo oikein mainiosti! Päästyämme tallipihaan taputin ratsuani ja jalkauduin. Otin satulan pois ja laitoin sen heti varustekaappiin. Fifi on onneksi jo niin tottunut matkustaja ja iän myötä paljon rauhoittunut, niin pystyn pitämään oria myös pidemmällä narulla kiinni. Ennen lastaamista laitoin vielä loimitin Fifin. Lastaamisen jälkeen kävin vielä kiittämässä kaikkia ihanasta reissusta ja lähdimme sitten Fifin kanssa kotiin. |
|
Pikkuvirheitä