05. kesäkuuta 2017 | Kevätsiivousta (vai onko jo kesä, mikä lie)
Talvi oli hypännyt suoraan kesään ja sieltä otettu taas vähän takapakkia kevääseen. Heittelin yksi kerrallaan vaatekaappini tallivaatteille tarkoitetusta hyllystä housuja ja paitoja, jopa toppaliivejä lattialle. Suomen sää otti kyllä aivoon, sillä se toi vain lisävaivaa pukeutumiseen. Kun vihdoin olin tullut lopputulokseen, että mennään ohuilla ratsastushousuilla, pitkähihaisella, sen päälle fleece ja vielä toppaliivi, niin huitaisin reppuni selkään ja lähdin kipittämään portaita alas autolleni.
Vähän yli viikon takainen valmennus Jukolassa palasi vieläkin mieleeni, kun näin ratsukon työskentelevän kentällä saapuessani tallille. Sen jälkeen olen tosissaan miettinyt ratsastamistani ja missä mennään Puhdin kanssa. Tosiasiahan on, että mä tykkään enemmän vauhdista ja esteet, sekä kenttäratsastus on se oma juttu, mutta koulusukuisen hevosen kouluosaamista ei voinut heittää hukkaan. Siksi kouluvalmennus oli meille, ehkä jopa enemmän minulle hyvästä ja kohta pitäisi valmistautua jo kouluratsastuksen laatuarvosteluihin, joka muuten sai minut joka kerta kananlihalle jännityksestä. Talliin löntystellessäni nappasin Puhdin karsinan pielestä narun ja löntystin samoilla askelilla samaa reittiä ulos tallista kohti ykköstarhaa, jossa Puhti ulkoili kolmen muun suomenhevosorin kanssa. Vasemmalla juurikin tarhan kohdalla oli kaunis lampi, jota jäin aina tuijottelemaan ennen hevosen kiinniottamista.
- No oletpa sinä komeana tänään, höpötin ensimmäisenä vastaan tulevalle Pommille. Jotenkin Puhti näyttää viihtyvän tässä hevosporukassa, eikä se koskaan kovin mielellään sieltä poistuisi. Kohta olisi jo laidunkausi, mutta vilkaisin tarhan takana sijaitsevalle laitumelle ja vielä nurmi oli hieman tyngän oloinen. Pujotin Puhdille riimun päähän ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia. Lammen kohdalla pysähdyin tämän myös Possuksi kutsutun uljaan mustan kanssa maistamaan jo tuoretta ruohoa. Näin alkukesästä hevonen oli hyvä totuttaa tuoreeseen ruohoon, jotta sen maha ei sitten mene sekaisin laitumelle päästessään. Maiskautin ja jatkoimme matkaa kohti tallia.
Sidoin Puhdin tällä kertaa pesukarsinaan kaksin puolin kiinni. Ketään ei näkynyt tallissa, kaikki hevoset olivat ulkoilemassa ja kellokin oli melko vähän, sillä vasta iltapäivällä tallilla näki suurinta osaa muista omistajista. Pian tallin ovi kuitenkin kävi ja Ida suuntasi talliin kottareiden ja talikon kanssa. Hän tapautti Puhtia kaulalle tulessaan kohdallemme.
- Moikka hei suakin näkee täällä, nainen tokaisi ja hymyili ystävällisesti.
- Joo siis ollu kiireitä töiden kanssa, mutta nyt helpottaa, niin pääsee paremmin tallille, selittelin ja kiitin vielä Puhdin hyvästä hoidosta aina kun en tallille päässyt.
- Hei mitäs täällä on muuten vielä tekemättä ton kevätsiivouksen osalta, jatkoin vielä, sillä tänään ajattelin ajan kanssa viettää koko päivän tallilla.
- No paljon on jo tehty, mutta paljon on vielä tekemättäkin että esmes rehuvarasto on aika sekaisin vielä, Ida neuvoi ja otin neuvosta vaarin ja lupasin hoitaa asian tänään. Nainen kiitteli paljon ja lupasi tulla avuksi, jos omilta hommiltaan kerkeää. Jatkoin Puhdin puunaamista ja kävin varustehuoneesta hakemassa orin satulan ja suitset. Tänään suuntaisin maastoon hieman orin kuntoa parantamaan ja etsimään muutamia kivoja hyppyjä. Valitsin estesatulaan harmaan satulahuovan ja kirkkaat timantit suitsien otsapannassa sopivat huopaan erinomaisesti. Varustin uljaan orini ja kypärän laiton jälkeen suuntasin pihamaalle.
Hyppäsin pihassa selkään ja säädin jalustimet. Käänsin Puhdin turvan kohti Jukolantietä, lempi lampeani ja maiskautin vielä pohjeapujen lisäksi. Puhti käveli pitkin askelin ja puolipitkin ohjin tarhakavereidensa ohi kohti seuraavaa etappia. Hyvän tovin jälkeen nostin ravin ja rennosti ravailin Tilkkulan ohi ja siirsin Puhdin käyntiin vasta tienhaarassa joka lähti viemään kohti hakkuualuetta. Tien edetessä pohja muuttui todella hyväksi ja pehmeäksi pätkäksi, jossa päätin nostaa laukan ja laukkailin rauhassa Puhdilla sinne asti, että tie muuttui taas hieman kovemmaksi. Kohta olimmekin hakkuualueella, josta suuntasin kohti Kaimonjärveä ja sen rantaviivaa pitkin ravailimme, sekä laukkailimme takaisin kohti Jukolaa. Matkalla oli muutama kaatunut puu, joiden yli teimme pieniä hyppyjä ja saimme yhdessä nauttia ihanasta alkavasta kesästä. Saavuimme Jukolan omalle rannalle, josta jatkoin vielä muutaman kilometrin ravissa kohti uittopaikkaa. Sinne saavuttuamme ohjasin Puhdin veteen, jossa se sai viilentää jalkojaan ja innostui se myös leikkimään hieman vedellä pärkytellessään sitä turvallaan. Loppuverryttelyksi kävelimme rennosti rantaviivaa takaisin Jukolaan ja pihalle päästyämme riisuin Puhdin varusteista ja vein sen suoraan takaisin ulos.
Korjasin varusteet pihalta ja tällä välin Ida oli ehtinyt siivoamaan Puhdin ja muidenkin hevosten karsinat, vaikka eihän hänen olisi tarvinnut nyt kun olin itse siivoamassa. Suuntasin siis suoraan rehuvarastoon ja siistin varustehuoneen jälkeen se näytti kyllä siltä kun hurrikaani olisi käynyt siellä. Aloitin sulkemalla kaikki lootat ja avoimet pussit. Laitoin kauhat ja kupit ja kipot niiden omille paikoilleen. Harjasin myös lattian ja lakaisin kaikki roskat pois lattioilta. Pölykerros oli vallannut myös kaikki kaapit, laatikot ja jopa ikkunat, joten pölyrätin ja aineen kanssa pyyhin kaikki mahdolliset pölyn alle jääneet tavarat, jotka vain löysin. Rehuvaraston pieni ikkuna myös näytti siltä, kun sitä ei olisi pesty moneen vuoteen, joten avasin sen ja vaikka ikkunanpesu ei ollutkaan lempipuuhaani, niin reippaasti ikkunalastalla vielä kuivailin ikkunan pesun jälkeen ja suljin sen kiinni. Kokosin vielä ämpärit yhteen kasaan ja järjestin kaikkien omat astiat niiden omiin kaappeihin, jotta ne olisi helpompi löytää. Kohta Ida tulikin jo tarjoamaan auttavaa kättään, kun oli saanut omat hommansa hoidettua, mutta niin minäkin olin saanut rehuhuoneen valmiiksi. Nainen ihasteli huoneen siistiyttä ja olin itsekin tyytyväinen lopputulokseen. Pian Hannekin käveli talliin, häntä ei ollutkaan näkynyt koko päivänä.
-No johan on, hän totesi astuessaan rehuvarastoon.
- Itse tuolla tuota toimistoa siivoilin ja tein paperihommia sivussa, niin täällä on tapahtunut sillävälin samaa, hän naurahti vielä perään ja kiitti myös avusta. Hymyilin hänelle takaisin ja sain vielä idean.
- Hei muuten tuossa talvella kun katselin, niin jotkut puomit olivat melko haalistuneita maalista. Oisko niitä voinut uudelleen maalailla vielä nyt kun toi aurinkokin paistaa, kysäisin ja sain hyväksyvän nyökkäyksen.
- Joo voitais itseasiassa heti lähteä katsomaan, että millaisia maaleja tuolta Sampan varastosta löytyy, Hanne innostui ja kävelin hänen perässään varastoon, jossa Samppa kunnosteli jotain konetta. Mies ojenti meille monta purkkia eri maaleja ja kottareilla kärräsimme ne kentän laidalle.
Aloitin puomien maalaamisen pystyttämällä esteitä kentälle, niin että puomit sai hyvin ilmaan kannakkeistaan. Näin ne oli helpompi maalata ja kuivuivatkin hyvin. Aloitin maalaamisen ja huikkasin pärjääväni, kun Hanne ja Ida vielä varmistelivat ettenkö vaan tarvitsisi apua. Pian Meri talutti Naatjen kentälle ja varovasti toivoin, etten häiritsisi heitä.
- Ei tässä mitään, kunhan läpiratsastan tamman vaan, niin ole vaan siinä, Meri vastasi ja minä jatkoin tyytyväisenä maalaamista. Sivusilmällä katselin Merin menoa ja höpöttelimme yhdessä niitä näitä, kun siirryin aina puomista seuravaan. Kun olin saanut puomit maalattua, niin suuntasin talliin vielä laittamaan kamani kasaan ja kello näytti olevan sen verran, että aika oli suunnata salin kautta kotiin katsomaan Netflixiä ja nukkumaan. Ida lupasi käydä illemmalla vielä keräämässä puomit kentältä kun olivat kuivuneet ja minä toivotin heipat. Hyppäsin pieneen punaiseen autooni ja huristelin pois.
(Tässä siis suoritusta siitä kevätmerkistä, jos kelpaapi )