|
Post by Micaela on Mar 6, 2016 15:38:06 GMT 2
|
|
|
Post by Micaela on Mar 29, 2016 20:19:24 GMT 2
29/03/2016 - Karkauspäivä(kö)
”Se olisi taas yksi työpäivä takanapäin”, myhäilin tyytyväisenä ajaessani päivän päätteeksi kotia kohti. Sääkin oli mitä mahtavin – aurinko paistoi täydeltä terältä ja ilma tuoksui keväiseltä. Pääsiäispyhien jälkeinen päivä oli ollut kiireinen ja stressaava, joten päätin tänään vähän hemmotella itseäni. Viimeiset kolme vuotta jatkunut laihdutusprojektini saisi jälleen kerran jäädä tauolle, sillä nyt olisi pakko avata kaapissa pitkään odottanut konvehtirasia.
Rauhallinen koti-ilta taisi kuitenkin olla liikaa vaadittu, sillä en ehtinyt vielä edes kotiin asti, kun puhelimeni jo soi. Soittajan kohdalla luki: ”Hannele Taivalvaara”. Ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, kuulin Hannen jo huutavan linjan toisessa päässä: ”Isar on karannut! Ne on kaikki karkuteillä!” Manasin kakaramaisen hevoseni alimpaan helvettiin ja käänsin samalla autoni kohti Jukolaa.
Hanne oli ollut juuri matkalla tallille, kun naapurin vanha mies oli soittanut, että kolme isoa hevosta käyskentelee muina miehinä hänen pihamaallaan. Tallille päästyään Hanne oli todennut koko vitostarhan olevan tyhjillään ja sähkölankojen roikkuvan tyylikkäästi maassa. Ainoastaan suomenhevosori Pulla oli ollut norkoilemassa tammatarhan luona, mutta muista kaveruksista ei ollut tietoakaan.
Lähdimme pää kolmantena jalkana kohti naapuritaloa, jossa Isar, Eetu ja Ritari onneksemme vielä olivat. Hevoset katsoivat meitä hölmistyneinä eivätkä alkuunkaan näyttäneet ymmärtävän, miksi olimme niin äreinä. Minulla oli kyllä paha aavistus siitä kuka tämän karkaus-episodin oli laittanut alulle, mutta Hannelle en maininnut mitään asiasta. Isarille sen sijaan kuiskasin: ”Koita jatkossa käyttäytyä tai me saadaan täältä lähtöpassit alta aikayksikön”.
|
|
|
Post by Micaela on Apr 30, 2016 19:35:30 GMT 2
30/04/2016 - Vappumaasto (Isarin näkökulmasta)
Omistajalla on yksi ihmeellinen päähänpinttymä, ja se on nimeltään vappumaasto. Joka ikinen vuosi sen pitää päästä maastoon juuri vappuaattona. Eihän minulla maastoilua vastaan mitään ole, mutta kun joka vuosi meidän mukaan tuppautuu mitä kummallisinta väkeä. Yhdenkin kerran minä, miltei 160 senttinen, maskuliininen orhi jouduin taivaltamaan puolitoista tuntia kahden kääpiökokoisen shetlantilaisen kanssa.
Tänä vuonna jouduin sietämään jotakin puolisokeaa amerikkalaista ja sen hollantilaista kaveria. Alkumatkan seurasin lähinnä huvittuneena tuon kaksikon taivallusta. Sitä käveltiin niin nätisti kaula kaarella ja korvat höröllä ikäänkuin tässä oltaisiin jakamassa jotakin Vuoden Kuuliaisin Ratsu -titteliä. Meno oli suoraan sanottuna niin pitkästyttävää katseltavaa, että päätin laittaa vähän pökköä pesään.
Kuljin jonon ensimmäisenä, joten minun oli helppo toimia huonona esimerkkinä noille mamman mussukoille. Odotin vain oikeaa hetkeä, joka tuli omistajan annettua luvan lähteä laukkaamaan. Heti alkuun heitin kunnon pukin, jonka jälkeen lisäsin vauhtia. Huomasin kuinka takana tulevat olivat heti hommassa mukana. Etenkin perässäni tuleva hollantilainen vaikutti varsin kilpailuhenkiseltä tapaukselta. Pian kuitenkin havahduin, kun tuo pirun ruuna meinasi yrittää ohitusta. Koetin näyttää kuitenkin siltä, niinkuin en olisi huomannut mitään ja hiljensin vain kylmän viileästi vauhtia aina käyntiin saakka. Kisa loppui, minä voitin eikä siihen ollut kellään mitään vastaansanomista. Hörähdin ylimielisesti ja kuljin loppumatkan omistajan mieliksi vähän nätimmin. En kuitenkaan niin nätisti, että toiset olisivat saaneet minusta jotenkin pehmon kuvan.
|
|
|
Post by Micaela on May 29, 2016 17:31:46 GMT 2
28/05/2016 - Talliporukan illanvietto (toukokuun extratehtävä)
Katselin huvittuneena Isaria, joka veti pikkuvarsan tarmolla maneesia ympäri. Pian alkaisi Hannen talliväelle järjestämät illanistujaiset, joten olin päättänyt hoitaa orin liikutuksen irtojuoksuttamalla, etten likaisi ja hiostaisi itseäni. "Noniin, nyt meidän täytyy lähteä", huikkasin Isarille ja kuvittelin itseni äidiksi, joka yrittää saada lapsensa lähtemään leikkipuistosta. Tämä lapsukainen oli onneksi varsin helppo tapaus, ja sain viedä pojan karsinaan ilman vastaväitteitä.
Illanvietto alkoi rennoissa tunnelmissa. Tarjottavat olivat herkullisia, ja olisin hakenut vielä kolmannenkin kerran lisää, jos olisin vain kehdannut. Pian tuli kuitenkin aika yllättää Hanne, joka täysin tietämättömänä tallityöntekijöiden suunnitelmista luuli vastaavansa itse koko illan kulusta. Yhtäkkiä Meri kilisytti lasiaan, nousi seisomaan ja aloitti: "Seuraavana meillä onkin Hanne sulle pieni yllätys, josta sä tulet varmasti pitämään. Saanen pyytää arvon herrasväkeä siirtymään tuonne ulkopuolelle". Meri ja Ida olivat päättäneet järjestää Hannelle vanhan kunnon leirikasteen, ja meitä yksityisten omistajia oli pyydetty mukaan avustamaan. Minun tehtävänäni oli tallentaa videokameralle koko esitys.
Ulospäästyämme Ida sitoi Hannen silmät ja lähti kuljettamaan naista ensimmäiselle tehtävälle, joka oli esterata. Ensimmäisenä oli kurakon päälle kasattu, noin 50cm:n pystyeste, jonka ali Hannen täytyi ryömiä. Seuraavana oli vuorossa oma suosikkini eli Monarkki-este. Tallin Karkki-ori se siinä seistä jöpötti satuloituna, eikä Hannelle annettu esteestä muuta tietoa, kuin että ylitse pitäisi päästä. Eipä hevosnaisen tarvinnut kauaa "estettä" tunnustella tajutakseen, mistä oli kyse.
Esteradan jälkeen oli vuorossa perinteinen maistelutehtävä, jonne Meri oli loihtinut kaikenlaisia epämääräisiä asioita muistuttavia herkkuja. Kastemadot, toisin sanoen keitetyt spagetit, olivat ainoita, jotka saivat Hannen ilmeen hetkellisesti värähtämään. "Lantakikkareet" ja "hevosen pissa" eivät sen sijaan tuntuteet menevän oikein läpi.
Kaste huipentui tietenkin omistajattaren talviturkin heittoon kylmässä Kaimojärven vedessä. Laiturin päässä Hanne sai ottaa siteen pois silmiltään ja päättää hyppääkö vaatteet päällä järveen vai lupautuuko liikuttamaan yksityissiiven hevoset puolen vuoden ajan aina, kun omistajat eivät jaksa. Felissa oli laatinut asiasta oikein kirjallisen sopimuksen, joka Hannen täytyisi vain allekirjoittaa. Hetken epäröityään Hanne, joka oli juuri ruokapöydässä vannonut, ettei kastaisi varpaitaankaan kylmään veteen, hyppäsi täysin vapaaehtoisesti hyiseen järveen.
|
|