Joffe
Tallihiiri
Posts: 28
|
Post by Joffe on Nov 5, 2015 17:57:48 GMT 2
Höfrungur frá Delico
"Höffi" hopeanmusta islanninhevosruuna
|
|
Joffe
Tallihiiri
Posts: 28
|
Post by Joffe on Nov 27, 2015 17:19:23 GMT 2
27.11.2015 - Rento maastoretki lumisessa metsässä
Vaikka Fuugo olikin muuttanut Jukolaan jo reilu kuukausi sitten, en ollut ehtinyt käymään tallilla kuin muutamia kertoja ihan pikaisesti liikuttamassa ponin vähintään maastakäsin. Oli siis sanomattakin selvää, että suunnittelemastani maastoreissusta ei välttämättä tulisi ainakaan kovin hidas. Vaikka tiikerinkirjava otus olikin jo lähes puolisokea vasemmalta puolelta, ei se sitä estänyt riehumasta niin kuin mitäkin pientä varsaa milloin tarhassa ja milloin liikuttaessa vaikka normaalisti valitsikin mieluummin maanisen heinäkasalla seisoskelun. Ehkä joulukuussa olisi vihdoin aika sosialisoitua hieman enemmän ja viettää aikaa Jukolassa, ehkä myös tutustuen muihin tallilaisiin joihin olin jo muutamat kerrat törmännyt. Muutaman kerran olin myös saanut maastoseuraa Hannelesta, Merristä ja Idasta, joten ihan yksinäni en ollut touhuillut ja minut poneineni oli otettu hyvin vastaan tallilla. Turhaan jännitin melko vauhdilla tullutta tallimuutosta, kun olin lokakuun lopussa pidetyllä ruskavaelluksella ihastunut Jukolaan ja kuullut vapaista tallipaikoista yksityissiivessä.
"Moikka! Edes jotakin teistä yksityistenomistajista näkyy tallilla", Hanne huikkasi minulle tallin ovelta kun talutin Fuugoa pelkissä suitsissa ulos yksityissiivestä. "Moi! Ja nyt kerrankin ei ole kauheaa kiirettä niin ajattelin käydä tän hölmöläisen kanssa maastossa", vastasin ja loikkasin kevyesti rauhassa paikallaan seisoskelevan poniruunan leveään selkään. "Hei, ootas ihan pikku hetki niin mä voisin lähteä vaikka mukaan tolla Venlalla", brunette sanoi, "viime maastokerrasta on jo niin kauan että enköhän mä nyt ehdi." Hetken kuluttua tallinomistajatar palasi ulos taluttaen vieressään kaunista piirtopäistä suomenhevostammaa, joka oli myös Fuugon kanssa samassa tarhassa. Hevoset hörähtivät korvat hörössä toisilleen Hannen kiivetessä Venlan satulaan. "Mä en ehkä pitkän maastoilutauon jälkeen uskalla lähteä ilman satulaa tän kanssa", nainen naurahti ja ohjasimme hevoset vierekkäin yhdelle metsään menevistä teistä.
"Huh, olihan siinä vauhtia", minä totean Hannelle posket punaisina rapsutellessani Fuugon harjamartoa tallin edessä maastosta palattuamme. "Kieltämättä, ei toi ihan niin hidas maasto ollut mistä sä haaveilit", brunette sanoi, "mutta hyvin sä kyllä pysyit kyydissä vaikka teidän meno näytti niiden ilopukkien kanssa keskellä kapeaa metsäpolkua aika hurjalta." Hymyillen valuin varovasti alas korvat sivuilla nuokkuvan ratsuni selästä. "Ei tästä ponista aina uskois, miten isoja pukkeja siltä löytyykään kun se vaan niin päättää", hymähdän ja sovin ilmaantuvani Hannen seuraksi isomman tallin taukotupaan kuumalle kaakaolle tiikerinkirjavan ruunani hoidettuani. Maastoretki lumisessa metsässä oli kyllä tullut tarpeen, vaikka siihen sisältyneitä pukkeja kapealla metsätiellä ei olisi välttämättä tarvittu.. Onneksi ponin leveä selkä ja muodostaan pois kasvanut harja pelastivat.
- Joffe & Fuugo
|
|
Joffe
Tallihiiri
Posts: 28
|
Post by Joffe on Nov 30, 2016 18:17:13 GMT 2
1. Unelmia ja ruskantäytteisiä valokuvia
Nyt ulkona ei enää kovin ruskaiselta näytä lumien tultua, mutta tässä vielä pieni throwback syksyn ruskahetkiin kun kävimme Fuugon kanssa eräs kaunis syyspäivä kiipeilemässä tuntureilla ja nappasin muutaman kuvan korkeuksista. Joka puolella oli keltaisen ja oranssin sävyjä, muutama punaiseksi värjäytynyt puukin tuli vastaan. Pienellä ja paksukarvaisella amerikanponilla oli antoisat hetket, kun kerrankin sai ihan kaikessa rauhassa edetä ja pitää lepotaukoja ruhtinaallisen paljon!
//Parempi myöhään kuin ei milloinkaan vielä hetken aikaa oltaessa marraskuun puolella, ja eihän siinä mennyt kuin vuosi viime päiväkirjamerkinnästä jos leiritarinaa ei lasketa
|
|
Joffe
Tallihiiri
Posts: 28
|
Post by Joffe on Apr 21, 2017 20:05:15 GMT 2
15.4.2017 - Höffi saapuu Jukolaan
Huokaisin helpotuksesta Jukolan tuttujen tallirakennusten piirtyessä vihdoin vielä kovin talvista maisemaa vasten. Pääsiäisen perimmäinen tarkoitus ei kaiketi ollut viedä yhtä hevosta uuteen kotiin ja hakea toinen tilalle, mutta silti olin jostain mystisestä syystä päätynyt viemään Fuugoa sen uuteen kotiin, toimimaan opetusratsuna lännenratsastukseen eräälle pienelle tytölle. Sekä sen lisäksi hakemaan uutta ponia toiselta tallilta, kun islanninhevonen ei ollutkaan sopinut kovin loistavasti ratsastuskoulun tuntiratsuksi. Onneksi koko reissuun ei välipysähdyksineen kulunut kuutta tuntia enempää, mutta oudon auton ratissa se tuntui sitäkin pidemmältä ajalta. Varsinkin jos oma auto on pieni ja talvisin hädin tuskin starttaava kuplavolkkari ja toinen pyöreää kuplaa paljon pidempi farmari.
"Menikö reissu hyvin? Ainakin sä ja auto ootte vielä yhtenä kappaleena.." tallipihalle tullut Hanne totesi päästyäni ulos autosta. "Se meni ihan hyvin, tosin ei se varmaan ihan oppikirjan mukainen reissu ollut", vastasin kävellessäni lastaussillan suuntaan, "Äläkä edes kysy miten monesti sain ton auton sammumaan risteyksissä!" lisäsin perään tallinomistajan saavuttua lastaussillan toiselle puolelle auttamaan. "Tärkeintä kuitenkin että selvisitte tänne", brunette naurahti, "Jos sä irrotat Höffin niin mä voin avata puomin merkistä?" Nyökkäsin vastaukseksi Hannelle ja pujahdin trailerin toiseen päähän irrottamaan mukaani tarttunutta islantilaista. Tai niin ainakin kuvittelin, kunnes huomasin ponin irrottaneen itse itsensä ja olevansa paikallaan vain sen tähden että se kurotteli vielä viimeisiä heinänkorsia. Ahne se ainakin oli jos jotain.
"Okei, voit laskee puomin!" hihkaisin Hannelle saatuani ahmattiruunan turvan kauemmas heinistä ja ohjasin sen sitten peruuttamaan lastaussillan alas. Alku menikin jo melkein loistavasti, mutta alhaalla tukkajumala päättikin lähteä peruuttamaan vauhdilla. Olin kuitenkin edellisen omistajan varoitteluiden ansiosta ennakoinut tilannetta ja sain pidettyä riimunnarusta kiinni tympääntyneen hevosen puhistessa sen toisessa päässä. Lastaaminen oli onneksi mennyt hyvin, koska ruuna oli opetettu menemään lähettämällä mutta sekin toimi varmaan vain ison heinäkasan voimalla.. "Aika vekkulilta tapaukselta se ainakin vaikuttaa, miten ne onkin aina noin söpöjä..", tallinomistaja mietti ääneen kun talutin hörisevää ja päätään joka puolelle heiluttavan Höffin kanssa ympyrää tallipihalla. Raukkaparka ei tainnut ihan vielä tietää mihin oli joutunut, otsatukkakin sillä oli niin pitkä että hevonen näytti melkein rokkistaralta yrittäessään nähdä sen alta jotain.
Tunnin päästä olin saanut uuden tulokkaan karsinaansa ja Hannen sekä Merin avustuksella myös varusteet omille paikoilleen, ja palasin oven ylitse kurkottelevan pikkuhevosen luokse juoksutusvarusteita kantaen. Hopeanmustan silmien pilkkeestäkin näki jo että se suunnitteli jotain vaivaa uuden kaksijalkaisensa päänmenoksi, ja sain huomata sen sillä sekunnilla kun ruuna olikin tunkemassa ulos karsinasta raotettuani ovea edes hieman. Napakan ärähdyksen seurauksena se kuitenkin vaihtoikin suunnitelmansa puhisten karsinan perälle peruuttamiseen ja onnistuin kuin onnistuinkin saamaan veijarille suitset päähän. Olin ratsastanut Höffillä parikin kertaa koeratsastuksissa, mutta en vielä näin pian uuteen paikkaan saapumisen jälkeen - tai pitkän trailerimatkan jälkeen - kavuta otuksen satulaan ja koin parhaaksi juoksuttaa sitä kentällä. Saisipahan ainakin pahimpia energioitaan purettua.
"Onkos tää nyt se uus hevonen?" kuulin Leenun kysyvän kentän vierestä tämän tultua sen vierelle Lispetin kanssa. Nyökättyäni vastaukseksi ja kerrottuani lyhyesti reissusta nainen jatkoi matkaansa poninsa kanssa ja minä jäin kentälle lunta nuuhkivan ja sieraimiaan pärisyttävän islanninhevosen kanssa. Sille riitti kuitenkin jo huomioni herpaantuminen sekunniksi kun se lähtikin suunnittelemani rauhallisen käynnin sijaan hörinän saattelemassa pukkilaukassa ympyrälle.
|
|
|
Post by Hanne on May 14, 2017 11:38:32 GMT 2
Katselin töiden lomassa hopeanväristä issikkaruunaa, joka oli hienosti ominut vitostarhan suomenhevostammat haaremiksi itselleen. Jokin kumma vetovoimahan tuossa ruunassa täytyy olla, kun tarhan pomottajatamma Venlakin on sen edessä suorastaan mielinkielin. Noh, pitäkööt nyt kivaa sitten keskenään. "Ai moi!" riimunnarua heilutteleva Joffe huusi tarhaa lähestyessään. "Moikka! Justiinsa katselin tässä tuota sun pikkuoria", tervehdin hymyillen. "Tammat näyttää olevan ihan sen lumoissa." "Noh, ei se pieni koko, mutta iso ego", Joffe naurahti. "Hei mä kyselin just Meriä mukaan maastoon, mutta sillä oli kiireitä. Ehtisitkö sä?" "Jaah, no miksipä ei. Tekeekin ihan hyvää vähän tuulettaa ajatuksia. Täytyy vielä ruokkia toi kutostarhan porukka, mutta jos haluat ottaa vaikka Inkan tuosta sisälle Höffin kanssa?" totesin. Näin tehtiin ja ruokittuani kutostarhan tammat lähdin kohti tallia.
"Hei sähän voit kokeilla Höffiäkin jos haluat?" Joffe ehdotti yllättäen harjatessaan issikkaruunaa käytävällä. "No käyhän se, jos raaskit sen tällaiselle tädille lainata", naurahdin. "Olisihan se hauskaa pitkästä aikaa kokeilla tölttiä. Laitan sulle Inkan kuntoon! Se on oikein kiva tamma ratsastaa, etenkin maastossa." Harjasimme ja varustimme hevoset, jonka jälkeen vaihdoimme pihalla ratsuja. Höffi tuntui todella pieneltä suomenhevosten jälkeen. Olihan Jukolassa noita ponejakin, mutta niitä ratsasti pääsääntöisesti tallityöntekijämme Ida. "Voisin näyttää vaikka sen autiotalon lenkin, mistä oli puhetta viimeksi", muistin. "Sopii! Se on sopivan pituinenkin, kun täytyy ehtiä tänään vielä tekemään monta muuta asiaa", Joffe myöntyi ja lähdimme matkaan.
Aurinko paistoi kirkkaasti ja lämmitti mukavasti ratsastessamme Raidon maatilan ohitse. Pian käännyimme metsään ja ratsastimme polkua pitkin aina autiotalolle saakka. "Oho, miten en ole tajunnut tätä ennen?" Joffe hämmästeli pysähtyessämme hetkeksi metsittyneeseen pihapiiriin. "Tännehän meidän pitää tulla retkelle vaikka Halloweeninä!" "Haha, totta! En olekaan tajunnut hyödyntää tätä ennen", totesin. "Tosin mielestäni tämä on etenkin kesällä lähinnä kaunis, eikä niinkään pelottava paikka." Jatkoimme matkaa talon takaa lähtevälle polulle ja päädyimme lopulta Kaimontielle, jossa pääsin kokeilemaan pitkästä aikaa islanninhevosen vaihteita. Jukolantielle käännyttyämme otimme myös pienen laukkaspurtin. "Huh! Pelkäsin jo ettei se pysähdy!" henkäisin kun viimein hiljensimme käyntiin Tilkkulan talon kohdilla. "Joo unohdin varoittaa, että Höffillä voi jäädä vähän menovaihde päälle maastossa", Joffe nauroi. "Kiitos vaan!" naurahdin itsekin.
Tallilla riisuimme ratsujemme varusteet ja veimme ne takaisin tarhaan. Onneksi olin jättänyt osan päiväheinistä portin pieleen, sillä Venla ja Heini olivat imuroineet jo tarhan tyhjäksi. Kiitin Joffea ratsun lainasta ja palasin talliin jatkamaan Merin aloittamaa karsinansiivousta. Tallimestari taisi olla jo läpiratsastamassa puoliverisiä maneesissa.
// Tässä vihdoin tienaamasi maastomerkin johdosta ansaittu päiväkirjamerkintä. Voit kopioida sen halutessasi Höffin sivuille. Toivottavasti ratsujenvaihto ei haitannut. :D
|
|
Joffe
Tallihiiri
Posts: 28
|
Post by Joffe on Aug 14, 2017 20:27:54 GMT 2
14. elokuuta 2017 - Maanantaifiilis
”Sä et voi olla tosissas, miten paljon ruohoa sä oot siellä laitumella vetänyt?” puhisin yrittäessäni harjauspuomilla saada tähän mennessä jo toisen satulan vyötä kiinni. ”Ongelmia?” kuulin Idan kysyvän naurahtaen jostain kauempaa. ”Hieman, tää yks on ahminut itsensä ihan palloksi niin että edes länkkäsatulan vyö ei mee kiinni!” vastasin kun huokaisten nostin ruskean westernsatulan puomin päälle. ”Se on vaan päässyt lomailun ytimeen, mut kyllähän se sen selässä ilman satulaakin pysyt”, Ida huikkasi vuonohevosori Eetun takaa jota oli tullut harjaamaan tallin edustalle. ”Mm, sopii toivoa että tolla ei oo ylimääräistä energiaa riehumiseen”, sanoin ja kävin viemässä länkkäpenkin takaisin omalle paikalleen, palaten pelkkien suitsien kanssa.
”Mä meen jo kentälle odottamaan, satulan puuttuminen ei toimi tekosyynä välttyä koulutreeniltä!” kuulin Inkan huikkaavan pirteästi olkansa yli tämän kävellessä kentän suuntaan. Olin jo aiemmin kesällä pyytänyt Inkaa pitämään minulle ja Höffille kouluvalmennusta, sillä viime kerrasta oli kulunut aikaa. Lopulta olin saanut myös Idan innostumaan valmennukseen tulemisesta Eetun kanssa, joten koko alkukesän kestänyt välttely ei enää onnistunut. Kentällä Inka oli jo ehtinyt laittaa kentälle puomeja ja samalla sekunnilla kun ilmestyimme ponien kanssa sinne, alkoi nainen jo selittää innokkaasti ravi- ja laukkapuomiharjoituksista joita oli suunnitellut.
”Höffihän onkin tainnut ottaa kaiken ilon irti laitumella olosta”, kuului aidalle katselemaan ilmestyneen Hannen ääni. Vastaukseksi nyökkäsin irvistäen saatuani hopeanmustan viimein lyllertämään uraa pitkin keskellä kenttää jumittamisen sijaan. Idan ratsu Eetu sen sijaan ei näyttänyt keränneen laitumella liikaa kesäkiloja, vaan näytti melkein samalta kuin ennen kesääkin.
”Nyt vois sit viimein olla jo aika siirtyä raviin sen Höffinkin kanssa!” Inka jakeli ohjeita kentän keskeltä kun huomattavasti pirteämmällä tuulella oleva Eetu ravasi jo hyvää vauhtia. Yritin ensin siirtää tavanomaista laiskemman (..ja pyöreän..) islanninhevoseni totuttuun tapaan raviin maiskuttamalla kahdesti, mutta ruuna ei jaksanut kuin hieman kääntää korviaan minua kohti. Puistin päätäni ja jatkoin yrittämistä, kunnes Höffi hetken kuluttua siirtyi raviin – muutamaksi askeleeksi.. Nappasin Inkan tarjoaman raipan käteeni ja näpäytin sillä samaan aikaan kun käytin pohkeita, tällä kertaa Höffikin jo heräsi sen verran että lähti ravaamaan kunnolla.
”Sit tuutte vuorotellen aina noi ravipuomit ja vaihdatte suuntaa niiden jälkeen, ennen puomeja puolipidätteitä ja muistakaa ylläpitää se reipas ravi” Toisinaan helppoa, toisinaan mikään ei mene kuin Strömsössä eikä varsinkaan erään jukuripäisen islanninhevosen kanssa. Se on tietysti enemmän kuin kolme askellajia omaavana hevosena tottunut puolipidätteiden ja lyhyemmän ohjan tarkoittavan tölttiä, johon pyöreä ruuna varsin sujuvasti siirtyikin. Tietysti juuri ennen ravipuomeja, joista päästiin jotenkin ihmeellä töltissäkin ylitse. Josta seurasi seuraava:
”Korjaa takas raville! Noin, hyvä, pidä se!” ”Taas se vaihtoi töltille, korjaa” ”Nää taisi sittenkin olla tölttipuomeja..”, Inka tuumasi kun vähemmän ylväältä näyttävä ratsuni oli ratsastajan vastaväitteistä huolimatta mennyt puomit töltillä. ”Okei, jos otetaan välissä laukkapuomeja ja laukannostoja muutenkin niin kokeilkaa Höffin kanssa sit myöhemmin uudestaan sitä ravia”, Inka selitti kun kävelimme Idan kanssa kenttää ympäri hetken. Laukan olisi voinut ajatella sujuvan Höffiltä paremmin, kuten se yleensä sujuikin ravin ollessa sen heikoin askellaji.
Elokuinen maanantai oli kuitenkin saanut ilmeisesti senkin miettimään jo lähestyvää syksyä ja laidunkauden loppumista laukan vaihtuessa hyvin vikkelään puomien jälkeen passiin. En ole kovin hyvin perehtynyt passin ratsastamiseen vieläkään, joten laukan vaihtuessa hieman kummallisen tuntuiseen kaksitahtiseen askellajiin, oli naurussa pitelemistä. Hetken päästä sain huomata myös uhkaavasti valuvani kohti Höffin toista kylkeä ja silmänräpäyksessä istuin nauramassa kentän hiekassa. "Saadaankin kakkua syyskuussa!" huudahti kentän laidalle pysähtynyt Meri kuorossa Hannen kanssa.
Höffihän tietysti jatkoi kunnon kesälomalaisen tapaan kentän toiselle laidalle ruohon kimppuun. Hetken kuluttua olin kuitenkin jo takaisin hopeisen islanninhevosen selässä, joka oli viimein saanut tarpeekseen pelleilystä ja selvisimme kunnialla laukkapuomeista. Ravipuomit jäivät meille kotitehtäväksi sen onnistuessa pelkästään pitkällä sivulla suoraan mennessä. Inkan valmennuksen jälkeen kävimme vielä Idan ja Eetun kanssa kävelemässä loppukäynnit maastossa, sekä uittamassa veteen innoissaan suunnanneita hevosia.
|
|